Ei ole sellaista suomalais-virolaista kohtaamista, jossa ei tulisi puheeksi tunneli. Olisiko kiva? Liian kallis? Raideleveys? Kiinalaisella rahalla? Kuka tarvitsee?
Tunnelista, sen suunnittelijoista, linjauksista ja aikatauluista puhutaan niin paljon, että jopa kaksoispääkaupungille lempinimeksi annettu Talsinki on alkanut joidenkin mielissä samastua tunneliin.
Tunneliin keskittyminen voisi käydä hyvästä tennisottelusta, ellei keskustelu liikkuvuuden lisäämisestä olisi ajautunut tunnelin panttivangiksi. Yhteinen bussilippu ei ole likikään niin seksikäs aihe, vaikka sujuvoittaisi merkittävästi liikkumista.
1800-luvun loppupuolella Suomen ja Viron yhteisyyttä ryhdyttiin kuvaamaan Suomen-siltana. Kukaan tuskin ajatteli, että Kalevipoeg-eepoksessa esitelty silta konkreettisesti toteutuisi. Silta ymmärrettiin symbolina yhteydelle.
Olen tavannut sanoa, että meillä on jo tunneli, mutta sitä liikennöidään toistaiseksi laivoilla. Yhä enemmän yhteen nivoutuva talous- ja työmarkkina-alue on jo olemassa. Kahden tunnin sijaan välimatkan tiivistyminen puoleen tuntiin on vain aste-ero.
Väittely tunnelista on jättänyt alleen sen tärkeimmän. Millainen on Talsinki-visiomme? Mihin tarvitsemme toisiamme? Missä täydennämme toisiamme samoin kuin seprakaupan aikana, jolloin vaihdoimme kalaa viljaan ja paransimme hyvinvointiamme. Olemmeko miettineet, miten emme olisi kaukaa katsottuna kaksi vaan yksi, ja siten ei ole mieltä kilpailla erikseen, vaan yhdessä - investoinneista, turisteista ja osaajista.
Entä miten hyödynnämme sitä jo olemassa olevaa tunnelia, joka yhdistää digitaaliset palveluväylät. Siinä tunnelissa ei ole vielä paljon liikennettä, mutta toteutuessaan se tekisi meistä kansainvälisiä datan liikkuvuuden tienraivaajia. Se tie, silta tai tunneli on jo olemassa.
Viimeksi laaja-alaisen Talsinki/Hellinn -vision on esittänyt ajatuspaja Demos Helsinki, ja sekin on vuodelta 2009.
Tunnelia odotellessa meidän kannattaa keskittyä selvittämään, missä meillä on halua ja kykyä rakentaa tulevaisuutta kilpailukykyisemmin yhdessä kuin itsepintaisesti omin voimin.
Hannele Valkeeniemi
Kirjoittaja on Tallinnan Suomen suurlähetystön lehdistöneuvos