Helsingin Jätkäsaareen valmistuu kesällä 2022 saksalaisen hotelliketjun ensimmäinen hotelli Suomessa.
Edullisista huoneistaan tunnettu Meininger Hotels rakentaa kahdeksankerroksisen hotellin puukortteli Wood Cityyn. Hotelliin tulee 194 huonetta ja 648 sänkyä.
Meiningerin hotelleissa on usein hostellityyppisiä elementtejä, kuten yhteiskeittiö. Helsingin hotelliin tulee kahden, kolmen ja neljän sängyn huoneita, yhteiskäyttöalue, sekä aula, lounge ja baari, jotka on kaikki suunniteltu yhteisölliseen käyttöön, hotelliketju kertoo tiedotteessa.
Helsingin Meininger-hotelli on ketjun toinen avaus pohjoismaissa Kööpenhaminen jälkeen.
Meiningerin toimitusjohtajan Hannes Sparingin mukaan ketju on seurannut Helsingin kasvua turistikaupunkina ja etenkin vuoden 2017 jälkeen tapahtunut merkittävä kävijämäärän lisääntyminen teki päätöksestä saapua Helsinkiin ennen Ruotsia ja Norjaa helpon.
– Pohjoismaisia lomakohteita vertaillessa Suomi tekee ennätyslukemia vuosi toisensa jälkeen. Mutta vaikka yöpymisten määrä on noussut vuosittain lähes viisi prosenttia viimeisen kahdeksan vuoden aikana, huonetarjonta ei ole kasvanut samaa tahtia. Suomessa on selkeä tarve hostelli-ryhmässä sekä edullisten huoneiden segmentissä. Näemme hybridimallimme tuomisessa pääkaupunkiin valtavaa potentiaalia, sanoo Sparing tiedotteessa.
Jätkäsaaren puukortteli Wood City on rakennusyhtiö SRV:n ja metsäyhtiö Stora Enson yhteistyössä kehittämä puukortteli.
Meiningerin kanssa tehty sopimus aloittaa viimeisen vaiheen Wood Cityn kehitysprojektissa, toteaa SRV:n varatoimitusjohtaja Juha Toimela
– Wood Cityssä on erinomaiset liikenneyhteydet ja se on sitä kautta loistava sijainti hotellille.