Jokereiden fanittaminen on Leenalle, Pekalle ja Jannelle elämäntapa – "Kettuilua kuulee, mutta takkia en käännä"

Janne Väisänen, Pekka Karttunen ja Leena Karttunen ovat pitkän linjan Jokeri-faneja. Marko Kallionpää

toimitus

Helsingin Jokerit on ihastusta ja vihastusta herättävä urheiluseura, jonka fanittamisesta on rakentunut elämäntapa Leena ja Pekka Karttuselle ja Janne Väisäselle

Joukkueen kannattaminen on kolmikolle astetta vakavampaa. Fanitaustalle ei löydy keneltäkään yhtä selittävää tekijää, mutta yhteistä on kuitenkin sitoutuminen seuraimagoon niin hyvinä kuin pahoina päivinä.

Elettiin 1990-luvun puoliväliä, kun Leena Karttunen oli Pekka-isänsä kanssa katsomassa Jokereiden ja HIFK:n välistä paikallisottelua. Pekka oli jo tuolloin ollut kiihkeä Jokeri-fani vuosia ja Leena-vauvakin napattiin tuttipullonsa kanssa televisiokuviin ottelun tiimellyksessä.

Jokeripakan purema on kantanut Karttusia yhteisesti jo neljännesvuosisadan.

– Mut on niin sanotusti kasvatettu tähän ja viimeistään teini-iässä sydän leimahti täysillä touhuun, faniutensa syntyhistoriaa kertaava Leena Karttunen kuvailee.

– Nuorena näki kentällä mukavan näköisiä pelaajia ja jossain kohtaa alkoi ihan jääkiekkokin kiinnostaa.

Fanittamisesta tuli hiljalleen Leena-tyttärelle niin aktiivinen harrastus, että Jokereiden kannattajista löytyi jopa rakkautta.

– Löysin tulevan aviomiehenikin katsomosta, eli selkeää jatkumoa tässä alkaa olla. En varsinaisesti hakenut porukasta aviomiestä, mutta sattui vaan nyt tällainen hyvä löytö, Karttunen naurahtaa.

Janne Väisäselle tuli Jokereista suosikkijoukkue, kun seuran menestysvuodet alkoivat olla käsillä.

– Aloin fanittaa Jokereita 90-luvun alussa, siinä oli mielestäni jotain uudenlaista, kun kaikki muut tuntuivat kannattavan HPK:ta tai Tapparaa. Menestystäkin alkoi silloin tulla, kun Hjallis [Harkimo] tuli kuvioihin ja pelaajina oli Selänteen Teemua ja muita huippuja, Väisänen muistelee.

– Se lähti niin hyvin lentoon, että matseissa oli tosi helppoa käydä, Pekka Karttunen komppaa mukana.

Yhden joukkueen fanittaminen vie paljon aikaa ja lähipiirinkin on joskus vaikea sitä ymmärtää.

– Kyllä sitä kettuilua on kuullut näihin päiviin asti, Väisänen puuskahtaa.

– Jos Jokerit ärsyttää ihmisiä niin paljon, on silti jännää, miksi se vetää niin paljon katsojia joka paikassa? Liigan katsojamäärät ovat varmasti pudonneet Jokereiden lähdön myötä.

Viimeiset kuusi vuotta Jokerit on pelannut venäläistä KHL-liigaa ja siirtyminen sinne jätti jälkensä ainakin Leena Karttuseen. Kotoisen jääkiekkoliigan hylkäämistä ei purematta nielty ja tie ei johda katsomoon enää yhtä usein.

– KHL on itselläni verottanut otteluiden seuraamista. Tunne pysyy toki aina, mutta on se muotoaan muuttanut. Liigasta lähteminen tuntui aikanaan siltä kuin olisi vedetty matto alta.

Isä-Karttunen on samoilla linjoilla.

– Nyt tulee valittua enemmän huippumatseja. KHL:n ohjelma on niin hankala, kun voi olla neljäkin peliä viikossa. Se on haastava sarja kannattajille, Pekka Karttunen kuvailee.

Jokereiden hyvinkääläisfaneista Väisänen on se, jolla uskoa riittää eniten myös uuteen liigaan.

– Pelit KHL:ssä ovat tosi paljon nopeampia ja kovempia. Lisäksi näkee sellaisia staroja, joita ei todennäköisesti muuten eteen tulisi. Toisaalta Liigan paikallisotteluita olisi kiva seurata vieläkin.

Edes Jokereiden KHL-taipaleen kymmenien miljoonien eurojen tappiot eivät vie näiden kannattajien uskoa joukkueeseen.

– Raha-asiat hoitaa joku muu ja me käydään matseja katsomassa, Pekka Karttunen toteaa.

– Siinä mielessä tilanne huolestuttaa, ettei me varmaan koskaan tätä nykyistä liigaa tulla voittamaan.

Vaikka Jokereiden taustalla on venäläisrahaa ja organisaation omistussuhteista ei ehkä kaikkea kerrota, tosifanin takki ei näin pienestä käänny.

– En ole ihan ookoo nykytilanteen kanssa, enkä voi sanoa hyväksyväni kaikkea. Takkia en silti lähtisi kääntämään, fanitunne on aina täällä, mutta se muuttaa vaan muotoaan, Leena Karttunen kuvailee

Narripaitojen tarinaa seurataan siis jatkossakin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut