Telakkakadun remontti sotkee liikennettä kesään asti – aikataulu kiritty kiinni vaikeuksien jälkeen

toimitus

Raitiovaunut, autot ja bussit siirtyivät kiertoreiteille Bulevardin ja Hietalahdenrannan risteyksessä 2. maaliskuuta. Syynä on Hernesaaren raitiotien rakentaminen ja Telakkakadun uusiminen. Keskelle risteystä rakennetaan uusi hulevesiviemäri.

Työt ja poikkeusjärjestelyt risteyksessä jatkuvat heinäkuun puoleenväliin saakka.

Lisäksi kiskotöiden ja uusien vaihteiden asentamisen takia raitiolinja joutuu siirtymään kiertoreitille. Kiskotyöt ulottuvat Bulevardilla noin Abrahaminkadulle.

Uudet kiskot ja vaihteet liittyvät Hernesaaren raitiotiehen, joka kulkee vuonna 2021 Bulevardin, Hietalahdenrannan ja Telakkakadun kautta väliaikaiselle päätepysäkille Hernesaareen alkupäähän, Hernesaareenrantaan.

Telakkakadun peruskorjauksessa oli aikaisemmin vaikeuksia, mutta nyt urakoitsija on ottanut kokonaisaikataulun kiinni. Suurin osa Telakkakadusta ja Hietalahdenrannasta valmistuu kesällä Bulevardilta Punavuorenkadulle saakka.

Eiranrannassa on nyt vuoden 2020 alussa aloitettu hulevesiviemäerien asentaminen ja väliaikaisen päätepysäkin rakentaminen. Telakkakadulla tehdään jo suurelta osin viimeistelytöitä. Keväämmällä on luvassa pintojen eli asfalttien ja kiveyksien viimeistely.

Raitiolinja 6 ajaa Simonkadun, Kampin ja Ruoholahden kautta Länsisatamaan linjana 6T. Bussit 21 ja 23N siirtyvät kiertoreiteille Hietalahdentorin ympäristön alueelle.

Jalankululle aiheutuu kiertotietä Hietalahdenrannan ja Bulevardin risteyksessä. Kiertotie merkitty karttaan. Kiskotöiden takia Bulevardin ylityskohta on Hietalahdentorin pohjoisnurkalla.

Pyöräliikenne joutuu kiertämään Bulevardin risteyksessä työmaa-aluetta. Kiskotöiden takia Bulevardin ylityskohta on Hietalahdentorin pohjoisnurkalla.

Bulevardilta tullessa risteykseen kiertoreitti kulkee Abrahaminkadun, Lönnrotinkadun ja Köydenpunojankadun kautta Hietalahdenrantaan.

Hietalahdenrannasta lännestä ja etelästä Telakkakadulta kiertotie kulkee Mallaskadun liikennetunnelin ja Uudenmaankadun kautta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut