Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ensi kesänä Tallinnasta voi päästä bussilla Berliiniin, Varsovaan tai Prahaan

Euroopan suurin bussiyhtiö FlixBus juhli helmikuun alussa 7-vuotissyntymäpäiviään ja julkaisi samalla laajentumissuunnitelmansa vuodelle 2020.

Münchenissä toimintansa vuonna 2013 aloittanut bussiyhtiö laajensi reittivalikoimaansa Puolaan vuonna 2016 ja Ukrainaan vuonna 2019. Vuonna 2020 FlixBusin on tarkoitus liittää kaikki kolme Baltian maata mukaan linjaverkostoonsa.

FlixBusin julkaiseman tiedotteen mukaan liikennöinti Tallinnasta Berliiniin, Varsovaan ja Prahaan on tarkoitus aloittaa jo kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla.

Kilpailutilanne Tallinnasta muualle Eurooppaan liikennöivien bussifirmojen välillä on tiukka. Tällä hetkellä Tallinnasta muihin Euroopan suurkaupunkeihin liikennöivät LuxExpress ja Ecolines. Viimeksi vuonna 2016 suomalaisen Onnibussin virolainen tytäryhtiö lopetti toimintansa Virossa vain vuoden toiminnan jälkeen.