Alkoholijuomien piilottaminen virolaiskaupoissa vähensi heräteostoja kolmella prosentilla

Tallinnassa ilmestyvän Pealinn-lehden uutisen mukaan alkoholituotteiden erottaminen muusta myymälästä seinäkkeillä on vähentänyt alkoholin heräteostoja kolme prosenttia.

Kuvituskuva. Johanna Erjonsalo

Thea Ekholm

Virossa tuli kesäkuun ensimmäinen päivä 2019 voimaan alkoholilain tiukennus, jonka johdosta kauppojen on pitänyt erottaa alkoholituotteet muusta myymälästä seinäkkeillä alkoholin käytön vähentämiseksi.

– Tarkoitus on, että lapset ja nuoret näkisivät alkoholia vähemmän. Samalla se, ettei alkoholi ole koko ajan silmien edessä, auttaa niitä, jotka yrittävät rajoittaa alkoholinkäyttöään, tutkimuksen tehneen Inspired Universal McCann OÜ:n tutkimusjohtaja Kaidi Kandla kertoo.

Inspired Universal McCann OÜ tutki kuluttajien käyttäytymistä ennen ja jälkeen lain voimaantuloa. Selvisi, että alkoholin heräteostokset vähenivät kahdesta viiteen prosenttiin. Kandlan mukaan tulos ylitti odotukset. – Tiedämme, että alkoholin esilläolo lisää ostamista ja kulutusta, Kandla perusteli.

Metodi toimii kuitenkin vain suuremmissa ja keskikokoisissa kaupoissa. Pienemmissä kaupoissa ja huoltamoilla juomat on tilan puutteen vuoksi jätetty näkyville. Ratkaisu niissä voisi olla läpinäkymättömien kaappien käyttäminen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.