Bussiliikenteen kilpailutuskierros uusitaan, koronan takia haettava säästöjä – Helsingin kallein bussilinja lakkautetaan

Bussiliikenteen kilpailutus keskeytettiin, kun koronavirus muutti tilannetta nopeasti. Arkisto/Jussi Vehkasalo

HSL käynnistää bussiliikenteen kilpailukierroksen 51/2020 uudestaan. Syynä ovat muun muassa koronaviruksen takia muuttuneet olosuhteet, minkä vuoksi liikenteestä on haettava säästöjä.

Tästä huolimatta sähköbussien määrä Helsingin seudulla kasvaa paljon elokuussa 2021.

– Olosuhteiden muutos on ollut nopea, ennakoimaton ja suuri, mutta emme silti tingi tavoitteistamme vähentää liikenteen aiheuttamia päästöjä ja lisätä sähköbussien osuutta Helsingin seudulla, sanoo tiedotteessa HSL:n joukkoliikenneosaston johtaja Tero Anttila.

Alun perin kilpailukierros käynnistettiin helmikuussa, mutta se keskeytettiin HSL:n hallituksen ylimääräisen kokouksen päätöksellä 1.4.2020. Nyt kilpailutettavaan liikenteeseen ja siihen vaadittavaan kalustoon on tullut muutoksia.

Koronavirustilanne on muuttanut HSL:n taloudellista tilannetta, minkä vuoksi liikenteestä on haettava säästöjä. Lisäksi Kampin terminaaliin päättyville linjoille hyväksytään sähköbussien lisäksi myös dieselillä kulkevia busseja, sillä sähköbussien lataamiseen Kampin terminaalissa ei ole saatu lupaa.

Yhteensä autoja tarvitaan keskeytettyyn tarjouskilpailuun verrattuna kahdeksan kappaletta (10,5 prosenttia) vähemmän, ja linjakilometrien määrä vähenee vuodessa noin 400 000 kilometriä (7,4 prosenttia). Liikenteen ajamiseen tarvitaan arkipäivänä 68 bussia.

Kilpailun kohteista suurimman muodostaa edelleen linjojen 18, 39 ja 40 muodostama kokonaisuus. Linjoille vaaditaan vähintään 45-paikkaisia sähköllä kulkevia nivelbusseja. Nämä linjat ovat syksystä 2021 alkaen oranssein autoin ajettavia runkolinjoja, minkä vuoksi niiden numerot muuttuvat runkolinjakäytännön mukaisiksi, siis tasakymmenluvuiksi.

Kilpailukierroksen myötä HSL:n runkolinjasto on entistä kattavampi. Myös Vantaan runkolinja 570 aloittaa elokuussa 2021 liikennöinnin sähköllä kulkevilla nivelbusseilla.

Keskeytetyllä kilpailukierroksella oli omana kohteenaan mukana myös linjojen 17 ja 24 liikennöinti. Koronaepidemian aiheuttaman tilanteen vuoksi tämä kohde on poistettu kilpailutuksesta, ja linjan 24 liikennöinti on siirretty osaksi toista kohdetta.

Säästöjen saamiseksi linja 17 lakkautetaan elokuusta 2021 lähtien ja linjan 24 liikenne vähenee. Linjan 24 eteläinen päätepysäkki siirtyy Kampin terminaaliin, ja samalla sen liikennöintiajat supistuvat.

Linja 17 on tällä hetkellä Helsingin kallein normaalikokoisella kalustolla ajettava bussilinja, jos lasketaan, mikä on yhden kuljetetun matkustajan hinta. Vuonna 2021 osaa linjan 17 tarjoamista yhteyksistä alkaa korvata myös raitiovaunu 6, jonka reitti jatkuu Hietalahdesta Eiranrantaan. Raitiovaunuliikenne palvelee tiheästi myös muualla linjan 17 palvelualueella.

Linjan 24 reitin poistuva eteläinen osa on niin ikään raitiovaunujen ja lisäksi tulevien runkolinjojen 18 ja 39 palvelualueella.

Talvikaudella linjaa 24 liikennöidään puolen tunnin vuorovälillä maanantaista perjantaihin noin kello 9–15 ja viikonloppuisin kello 9–17. Kesäaikaan linja liikennöi 20 minuutin välein päivittäin noin kello 9–21.

Bussiliikenteen tarjouskilpailu 51b/2020

Kohde 263

Linja 18 Eira–Kamppi–Munkkivuori

Linja 39 Eira–Kamppi–Munkkivuori–Malminkartano–Myyrmäki

Linja 40 Elielinaukio–Kannelmäki

Linjat numeroidaan runkolinjaperiaatteen mukaisesti tasakymmenluvuiksi sopimuskauden alkaessa.

Kohde 264

Linja 14 Kamppi–Pajamäki

Linja 24 Kamppi–Hietaniemi–Seurasaari

Linja 37 Kamppi–Myyrmäki

Linja 41 Kamppi–Etelä-Haaga–Pohjois-Haagan asema

Linja 42 Kamppi–Maununneva–Kannelmäki

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut