Futistreeneihin kuskaus vaihtui yhteiskyytiin – 5,50 euron päivittäinen hinta lisättiin harrastusmaksuihin

Järkiratkaisu: Jätkäsaaressa kokeiltiin Perille asti -hankkeessa erilaisia sujuvan liikkumisen palveluja. Suosituimmaksi nousi futistreenien kuljetukset, joita aiotaan jatkaa.

Treenikyydillä koko joukkue matkustaa yhdellä kertaa. Seitsemän joukkueen pelaajia kuljettamassa oli kolme 16–30-paikkaista bussia. Jussi Eskola
Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Jalkapalloseura Pallo-Pojat Juniorit (PPJ) osallistui kokeiluun, jossa lapset haettiin suoraan kouluista minibusseilla harjoituksiin. Palvelu säästi vanhempien aikaa, toi lapsille mielekästä tekemistä iltapäiviin ja lisäsi perheiden yhteistä aikaa iltaisin.

– Kokeilu lähti siitä, että oli tarve saada hallivuoroja järkevämmiksi. Hallit ovat kovalla käytöllä iltaisin, joten lasten vuoroja haluttiin siirtää iltapäiviin, kokeiluun konsultiksi palkattu palvelumuotoilija Annika Järvelin kertoo.

Koska vanhemmat eivät pääse kuljettamaan lapsia iltapäivällä, suunniteltiin että lapset kootaan harjoituksiin bussilla. Kokeiluun lähti seitsemän joukkuetta, joihin kuuluu yhteensä noin 200 lasta.

– Selvitimme, mistä kouluista lapset tulevat. Niitä oli kaikkiaan 11. Alussa oli melkoinen aikataulutus, kun selvitettiin lukujärjestyksiä ja sitä, mihin aikaan treenit voivat alkaa, Järvelin kuvailee.

Eka- ja tokaluokkalaisten osalta oli helpointa, koska heidän koulupäivänsä päättyy yleensä kello 12. He saivat ensimmäiset vuorot, ja heidän jälkeensä harjoituksiin haettiin kolmas- ja neljäsluokkalaiset.

– Joukkueen jäsenet poimittiin kouluilta tai iltapäiväkerhoista, jotka lähtivät heti mukaan kokeiluun.

Kyydit hoidettiin kuljetusyrityksen kolmella 16–30-paikkaisella bussilla. Yhden treenikerran edestakainen kuljetus maksoi 5,50 euroa lapselta.

– Se lisättiin harrastemaksuihin. Osin kuljetusmaksua kompensoi se, että päivän hallivuorot olivat iltavuoroja halvempia.

Suurin osa vanhemmista oli Järvelinin mukaan tyytyväisiä järjestelyyn, ja sitä aiotaan jatkaa myös ensi talvikaudella. Nyt harjoitukset on keskeytetty ja kesäaikana pelataan muutenkin lähikentillä.

Kokeilun maksoi kaupungin innovaatioyhtiö Forum Virium Helsinki. Futiskyytikokeilu on nyt loppunut, mutta siihen osallistuneet tahot pohtivat kyytien jatkamista ja laajentamista.

– Näen tässä ison potentiaalin skaalata mallia monien muiden seurojen käyttöön, Järvelin sanoo.

Pelikyytimallista toteutettiin ilmainen opaskirja Koululta treeneihin ja takaisin, joka löytyy netistä.

Muita Perille asti - kokeiluja olivat esimerkiksi yhteiskäyttöiset kuormapyörät, yhteiskäyttöautojen älyparkki, “veneiden Uber”, venekuljetus Jätkäsaaresta Kauppatorille ja turvallisuutta parantava älysuojatie.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.