Uudenmaan eristys päättyy jo tänään – "Nyt ei ole silti oikea aika lähteä mökille"

Poliisi ykköstien sulkupaikalla. Helena Soinio
Klaus Nurmi

Klaus Nurmi

Uudenmaan liikkumisrajoitus kumotaan jo tänään keskiviikkona.

Hallitus antaa asetuksen liikkumisrajoituksen kumoamisesta kello 13 alkavassa valtioneuvoston yleisistunnossa, ja kumoaminen tulee voimaan välittömästi istunnon jälkeen.

Asetuksen kumoamisesta kertoivat aamupäivän tiedotustilaisuudessa pääministeri Sanna Marin (sd), sisäministeri Maria Ohisalo (vihr) ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r).

Hallitus teki linjauksen Uudenmaan liikkumisrajoituksen kumoamisesta tiistaina. Tilapäisten liikkumisrajoitusten jatkamiselle ei katsota enää olevan oikeudellisia perusteita.

– Valmiuslain 118 pykälän valtuuksia voidaan käyttää vain, jos se on välttämätöntä, tähdentää pääministeri Marin.

Hallitus nojaa kumoamispäätöksessään sosiaali- ja terveysministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen arvioihin epidemiatilanteesta.

– Suomi ei kuitenkaan ole vielä koronavirusepidemian taitekohdassa, vaan tilanne on edelleen vakava, Marin painottaa.

Vaikka liikkumiseen rajoittamiseen ei enää ole riittäviä oikeudellisia perusteita, hallitus kuitenkin kehottaa hänen mukaansa välttämään tarpeetonta matkustamista, kuten vapaa-ajan matkustamista.

– Nyt ei ole oikea aika lähteä mökeille.

Muita toimenpiteitä ja rajoituksia epidemian rajoittamiseksi tulee edelleen noudattaa.

– Rajoitukset toimivat vain, jos niitä noudatetaan. Vastuu on meillä kaikilla, Marin sanoo.

Kun liikkumisrajoitukset astuivat voimaan 28. maaliskuuta, koronavirustartunnat lisääntyivät Uudellamaalla selvästi muuta maata nopeammin.

Tällä hetkellä Uudellamaalla on edelleen selvästi eniten tautitapauksia, mutta ero muuhun maahan on jo supistunut.

Tautitapausten kuntakohtaiset erot ovat myös varsin suuria, eivätkä ne erityisesti heijasta maakuntien rajoja. Viimeisen viikon aikana tautitapausten määrä on ollut joissain sairaanhoitopiireissä suhteellisesti yhtä suurta tai suurempaa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä.

Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan Uudenmaan maakuntarajalla tarkastettiin rajoituksen aikana yli puoli miljoonaa ajoneuvoa. Niistä 4 300 käännytettiin ja 115 kuljettajaa sai sakot.

– Liikenne väheni rajoituksen aikana reiluun kolmannekseen, Ohisalo kiitteli.

Hän kiitti myös poliiseja, joita oli satoja kiinni yötä päivää rajoituksen valvonnassa. Poliisi sai valvontaan myös virka-apua.

Teiden valvontapaikoilla olevien fyysisten esteiden purkaminen vie Ohisalon mukaan vielä jonkin verran aikaan.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson tähdensi, että jos oikeudellisia perusteita liikkumisen rajoitukselle ei ole, sitä muutetaan tai sitä koskeva asetus kumotaan.

– Kun Uudenmaan eristämisestä päätettiin, rajoitus oli silloin välttämätöntä.

Terveydenhuollon asiantuntijoita kuultiin Henrikssonin mukaan päätöksen yhteydessä herkällä korvalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  2. Kaupunginteatterin ja Kansallisen teatterisyksy käynnistyy koronasta huolimatta – paikkoja myydään edelleen vain puolet normaalista
  3. "Tupsahda" kuuntelemaan iltasatuja – Malmin kirjastossa luetaan syksyllä satuja
  4. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  5. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  6. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  7. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  8. Ikääntyneiden heikko työllisyys johtuu syrjinnästä, johon laki ohjaa
  9. Päätoimittaja Kannala: Korona, asuntojen hintataso, liikenneratkaisut ja eläköitymiset eivät edistä muuttamista Helsinkiin vaan sen liepeille
  10. Perhejuhlat koronasta huolimatta – mitä jos vierailijat porrastaa eri aikoihin, entä saako kukkia ojentaa? Asiantuntijalääkäri vastaa
  11. Kertakäyttömaskien määrä kasvaa vauhdilla – miten ne pitäisi käytön jälkeen hävittää? Ainakaan yhteen paikkaan niitä ei saa laittaa, varoittaa asiantuntija
  12. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  13. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  14. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  15. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Pyöräilijä kaahannut Mechelininkadulla jo kaksi kertaa yli 50 km/h – Poliisi epäilee menopelin laillisuutta: "Melkoiset muskelit saa olla jaloissa..."
  2. "Onpa jäätävän kolkko bunkkeri" – Helsinkiin avautui uusi 335 lapsen päiväkoti, jonka harmaat betoniseinät herättävät kummastelua
  3. Pyöräilijä kaatui Malmilla – Haki kaupungilta 10 000 euron korvauksia
  4. Kaivopuiston ajoestekokeilu keskeytetään – "Hyvistä tavoitteista huolimatta ei ollut onnistunut"
  5. Raidejokeri jumiutui valituskierteeseen Helsingissä – asukasyhdistys ja luonnonsuojelijat haluavat muuttaa pikaratikan linjausta
  6. Jätkäsaareen valmistui puisto, joka ei näytä järin luonnolliselta – vanhemmat seuraavat sydän kurkussa aluetta halkovan pyörätien liikennettä
  7. Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle viime viikonlopun musiikkitapahtumassa
  8. T24: Virossa kolme uutta koronavirustartuntaa
  9. Jättikorttelin yhteispiha Helsingin kantakaupungissa on kuin linnan puisto – asukkaat kutsuvat sinne vieraitaan eväsretkelle
  10. Nyt tuli suositus kasvomaskien käytöstä Helsingin joukkoliikenteeseen – Pormestari Jan Vapaavuori: "Kaupunki varmistaa, että vähävaraisilla on mahdollisuus suosituksen noudattamiseen"
  11. Tukesilta 7 faktaa maskinostoon: Mieti ensin, mihin käyttöön olet maskia hankkimassa
  12. Tällaista murskakritiikkiä sai Kaivopuiston kesäkokeilu: Kaikki liikkuivat niin kuin ennenkin, yrittäjät kärsivät ja betoniporsaat olivat rumia
  13. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  14. Työvoima valuu Helsingin liepeille asuntojen hintojen, liikenneratkaisujen ja eläköitymisen vuoksi – Päätoimittaja Karri Kannala: "Helsinki ei voi ummistaa silmiään"
  15. Asukkaat vastustivat ruokakauppaa, ovat saamassa nyt tilalle Mäkkärin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.