Michael Baranin ohjaama menestysesitys Hitler ja Blondi nähdään tulevana syksynä Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä.
Seela Sellan ja Verneri Liljan tähdittämä näytelmä on kertomus diktaattori Adolf Hitlerin (1889–1945) toiminnasta hänen uskollisen saksanpaimenkoiransa Blondin (1941–1945) silmin.
Blondi oli Hitlerin suosikkikoira, joka surmattiin ennen isäntänsä itsemurhaa toisen maailmansodan lopussa.
Näytelmä sai alkunsa lähes kolme vuotta sitten, jolloin Seela Sella kertoi Michael Baranille haluavansa näytellä vielä yhden roolin – ja tuo rooli olisi juuri Adolf Hitler.
Lause jäi ohjaaja Baranille mieleen ja hän palasi asiaan myöhemmin. Pian syntyi Sellalle kirjoitettu näytelmä maailman kenties pahamaineisimmasta hirmuhallitsijasta.
Hurja näytelmä pitää sisällään kolmetoista laulua diktaattorille, hänen koiralleen ja pianolle.
Helsinkiläinen näyttelijä Seela Sella, 83, on tehnyt yli 50-vuotisen uran näyttämöllä ja myös televisiossa. Valkokankaalla hänet on nähty viimeksi alkuvuonna 2020, jolloin elokuva Teräsleidit sai ensi-iltansa.
Seela Sella antaa Kansallisteatterin Hitler-aiheiseen näytelmään kokonaan uuden ulottuvuuden, sillä hän on taustaltaan juutalainen.
Hitler ja Blondi on tuotettu ja toteutettu Kansallisteatterin ja Tampereen Työväen Teatterin yhteistyönä. Kantaesitys oli Tampereella 19. helmikuuta.
Lue lisää Seela Sellan elämästä ja näyttelemiseen liittyvistä ajatuksista .