Myös muita kuin oppilaiden vanhempia hakenut kouluilta ruokakasseja – Vantaa alkaa kysyä lapsen Kela-korttia

Eväskassit loppuivat Vantaalla jopa kesken, kun suosio oli niin suurta. Aluksi Vantaa kokeili käytäntöä, jossa kassihakuun ei tarvitse ennakkoon ilmoittautua eikä henkilötietoja kysellä. Armi Suojanen
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Koulujen ruokakassijakelussa on ilmennyt väärinkäytöksiä Vantaalla. Asiasta uutisoi Vantaan Sanomat. Vantaa jakaa eväskasseja korvaamaan koululounasta eskareille ja peruskoulussa oleville etäoppilaille.

Esimerkiksi tämän viikon tiistaina eväskasseja haki yli 5 000 vantaalaisperhettä. Kaupungin mukaan väärinkäytöksiä on ollut "joitakin". Jatkossa kassin hakijan onkin esitettävä lapsen Kela-kortti. Vantaan kaupunki myös lähettää Wilman kautta ennakkokyselyn huoltajille eväskassin tarpeesta.

Myös Helsingissä alkaa kouluruoan noutomahdollisuus reilun viikon päästä. Helsingissä ei saa mukaan kassia, vaan maanantaisin kaksi ja keskiviikkoisin kolme kouluateriaa, jotka voi lämmittää ja syödä kotona.

Helsingissä lounaalle osallistumista koulussa tai aterian hakua tiedustellaan Wilmassa. Aterian voi hakea joko oppilas itse tai hänen huoltajansa. Lue lisää Helsingin uudesta käytännöstä täältä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut