Ruokalähettien tipit käyttöön Woltilla, näin paljon niillä voi tienata päivässä – ruokaa kuljettava Karen: "Keskustassa tippiä annetaan enemmän"

Palvelut: Woltin ruokaläheteille ja sopimusravintoloille voi maksaa tippiä.

Ruoanvälityspalvelu Wolt on ottanut käyttöön palvelun, jossa ruokatilausten yhteydessä kuljettajalle voi maksaa tippiä. Tippiä on ollut mahdollista jättää huhtikuun alusta alkaen.

Viime viikolla tippausmahdollisuus laajeni koskemaan myös ravintoloita.

Woltin maajohtajan Henrik Pankakosken mukaan palvelun käyttöön ottamista mietittiin pitkään.

– Meitä itseämmekin mietitytti asia. Suomessa ei ole perinteistä tippauskulttuuria, mutta olemme saaneet siitä toiveita monelta taholta.

Pankakoski sanoo, että toiveita on tullut sekä asiakkailta että läheteiltä.

– Tämä on monessa muussa maassa ollut jo käytössä, joten ajattelimme, että nyt on hyvä aika meidänkin ottaa se käyttöön.

Ensimmäisten viikkojen aikana noin joka kymmenes tilaus on sisältänyt tipin. Kilpailullisiin syihin vedoten Pankakoski ei kerro tarkkoja tippausmääriä tai euroja.

– Emme voi paljastaa tarkkoja määriä. Sen voi sanoa, että keskimäärin tipit ovat olleet 1–2 euroa. Olemme halunneet korostaa vapaaehtoisuutta. Tämä ei missään tapauksessa ole pakollista kenellekään.

Lähettien palkkiotaso on ollut viime viikkoina noin 14 euroa tunnilta, mistä maksetaan itse kaikki kulut, kuten työvälineet ja eläkevakuutusmaksut. Ovatko tipit lisä palkkion päälle?

– Me emme ajattele niin. Tipit eivät missään nimessä tule korvaamaan läheteille maksettuja palkkioita eikä palkkioiden tasoa tulla laskemaan, Pankakoski vastaa.

Lähetit ovat Woltiin toimeksiantosuhteessa ja laskuttavat tehtyjen kuljetusten perusteella.

Woltille reilut kaksi vuotta ruokalähettiajoja tehnyt ruoholahtelainen Karen Stepanyan pitää tippejä tärkeänä ja merkittävänä lisänä normipalkkionsa päälle.

– Tämä on erittäin hyvä juttu ja vielä erityisesti näin koronan aikaan. Minun täytyy työskennellä nyt enemmän, jotta voin elättää itseni ja vaimoni, koska vaimo menetti työnsä. Tipeillä voin ansaita hieman enemmän rahaa.

Stepanyania ansaitsee lähettihommilla kuukausittain noin 2 700 euroa, kiireisinä kuukausina keskimäärin 300 euroa enemmän. Tilauksia on viikossa noin 150.

Ensimmäisten viikkojen aikana ihmiset ovat jättäneet tippiä vaihtelevasti.

– Se vaihtelee. Tavallisesti tippiä jätetään 2–5 euroa. Keskustassa sitä jätetään enemmän, noin 5–7 euroa.

Seitsemän tunnin työpäivän aikana tippiä on tavallisesti kertynyt noin kymmenen euroa päivässä. Päivässä tippiä jättää keskimäärin 1–3 ihmistä.

– Tipit antavat myös mahdollisuuden olla enemmän kotona vaimoni kanssa, kymmenen vuotta Suomessa asunut, Petroskoista kotoisin oleva Stepanyan hymähtää. 

Kilpaileva ruokakuljetuspalvelu Foodoralla ei ole käytössään tippimahdollisuutta.

– Asiaa kyllä selvitellään, mutta vielä en tiedä aikataulua, kertoo markkinointijohtaja Nora Särkkä.

Maaliskuusta alkaen Foodoran tilausmäärät ovat olleet selvässä nousussa.

Koronaepidemiassa lähettien turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota.

– Kaikki ennakkoon maksetut tilaukset ovat tällä hetkellä lähtökohtaisesti kontaktittomia toimituksia, joissa lähetti jättää tilauksen oven ulkopuolelle.

Myös Wolt kertoo panostavansa kontaktittomiin toimituksiin. Maaliskuussa Woltin palvelu oli välillä jopa kiinni tilauspiikkien takia.

– Nyt tilanteen pitäisi olla jo parempi. Olemme jonkin verran saaneet uusia lähettikumppaneita, Pankakoski kertoo.

Kuljetukset

Tippiä voi antaa 1–20 euroa

Ruokalähettipalvelu Wolt otti huhtikuun alussa käyttöön tippausmahdollisuuden ruokatilausten yhteydessä.

Asiakas voi itse päättää, paljonko tippiä tilauksen yhteydessä antaa.

Vaihtoehdot ovat 1, 2, 5 euroa tai muu summa.

Maksimissaan tippi voi olla 20 euroa.

Tippi ohjautuu täysmääräisesti ruokatilauksen toimittaneelle lähetille.

Viime viikolla tippausmahdollisuus laajeni lähettien lisäksi koskemaan myös ravintoloita.

Woltilla on Helsingissä satoja sopimusravintoloita ja lähettejä.

Lähettejä koko Suomessa on noin 2 000.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut