Opinnot katkesivat viikoiksi – ammattiopistossa opiskeleva pelkää valmistumisen venyvän: "Tuntuu, että meidät unohdettiin"

Turvallisuusvalvojan koulutuksesta voi ohjautua muun muassa järjestyksenvalvontatehtäviin. Armi Suojanen
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Stadin ammattiopistossa turvallisuusalaa opiskeleva 18-vuotias nuorukainen sanoo, että opiskeluun tuli reilun kolmen viikon tauko, kun korona sulki koulut.

– Tänään meillä alkoi eka etäkurssi, joka kestää pari viikkoa ja tieto tuli siitä tuli viime viikolla, opiskelija kertoi HU:lle keskiviikkona.

Oppilaitokset ovat nyt olleet kiinni hallituksen päätöksellä neljä viikkoa.

– Silloin kun tuli tieto, että koulut menevät kiinni, tuli Wilmaan viesti ensimmäisinä päivinä, että nämä kaksi kurssia jatkuvat, opiskelija sanoo.

Tämän jälkeen seurasikin pitkä epätietoisuus.

– Tulee vähän tunne, että onko meidät unohdettu, mies totesi viime viikolla ihmetellessään viestinnän vähyyttä.

Osa opinnoista hänellä katkesi etäopiskelun alkamiseen, sillä eräältä kurssilta olisi ollut juuri näyttökoe, joka jäi tekemättä.

– Ja ei noita sähköhommia voi oikein kotona tehdä, mies viittaa kurssin sisältöön.

Hänen piti valmistua ensi talvena.

– Mutta nyt en tiedä, tuleeko se tapahtumaan, jos osa kursseista siirtyy kesälle tai jopa syksyyn.

Eli käytännössä sinulla ei ole ollut koulua tähän asti juuri lainkaan, miten olet saanut ajan kulumaan?

– No, kotona on hommia ja urheilen paljon, siinä se menee, opiskelija kertoo.

Turvallisuus- ja sähköalan koulutuspäällikkö Helena Lehtinen kiistää, että etäopetusta ei olisi järjestetty. Hänen mukaansa monimuoto-opiskelu toteutuu Stadin ammatti- ja aikuisopistossa pääsääntöisesti suunnitellusti.

– Minulla on tiedossani muutama yksittäinen opiskelija, joita opettajat ja opiskelijahuolto ovat yrittäneet tavoittaa Wilman kautta, puhelimitse sekä muilla viestikanavilla, mutta he eivät vastaa puheluihin eivätkä viesteihin. Koko ajan tehdään töitä, että heidät tavoitettaisiin. Seuraamme opettajien ja opiskelijahuollon kanssa viikoittain opiskelijoiden etenemistä ja osallistumista.

– Opiskelijan oma aktiivisuus on myös tärkeässä roolissa. Opiskelijoita kehotetaan ottamaan yhteyttä opettajiin ja ohjaajiin matalalla kynnyksellä, Lehtinen jatkaa.

– Wilma-viestit eivät meillä ole varsinainen oppimisympäristö, joten tehtävät eivät näy Wilmassa, koulutuspäällikkö huomauttaa.

Lehtisen mukaan etäopiskelu on järjestetty muun muassa Whatsappin, Teamsin, Google Classroomin ja Meetin kautta.

Opetuksen tarjontaa on muokattu siten, että nyt opiskellaan teemoja, jotka eivät vaadi fyysistä kontaktia ja käytännön tekemistä oppilaitoksessa, kuten esimerkiksi riskienhallintaa, yritys- ja tietoturvallisuutta sekä maanpuolustuksen ja kriisinhallinnan teoriaa.

Lähiopetusta vaativia teemoja toteutetaan tilanteen ja rajoitusten mukaisesti viimeistään syksyllä. Lehtinen vakuuttaa, että vaikka opiskeltavien teemojen järjestys voi poikkeusoloissa muuttua, kaikki opinnot edistävät opiskelijoiden osaamisen kehittymistä ja valmistumista.

– Valmistumisvaiheessa olevien opiskelijoiden osalta valmistuminen suunnitellussa aikataulussa pyritään turvaamaan.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.