2000 miestä haki Gladiaattoreihin – Jarmo meni mukaan Rennyn "takaportista" ja eteni lajin MM-kisaan

VIIHDE Lohjalainen Jarmo Jousisto kisasi 23 vuotta sitten Gladiaattorit-ohjelmassa.

1990-luvun hittiohjelma Gladiaattorit on jälleen puheenaiheena televisiosta näytettävien uusintojen vuoksi. Se tarkoittaa samalla, että Jarmo Jousisto on saanut vastailla kysymykseen, millaista oli kilpailla hurjia gladiaattoreita vastaan.

Kovakuntoinen Jousisto pääsi kisaan takaoven, tai oikeammin Hollywoodin, kautta.

–Kisaan menooni liittyy erikoinen historia. Markus Selin ja Jari Komulainen olivat hyviä ystäviäni. Renny Harlin pyysi meidät elokuvansa Cliffhangerin ensi-iltaan Los Angelesiin. Asuimme pari viikkoa Rennyn ja Geenan luona. Rennylle tuli joka aamu kunto-ohjaaja kotiin, myös minä käytin hänen saliaan. Kerran hän näki minun nostavan painoja ja sanoi: ”Oletpa vahva, sinä menet takaportin kautta Gladiaattorit-kisaan”.

Kisaan haki 2000 miestä. Jousisto sai siis jättää alkukarsinnat väliin, eikä suotta, sillä hän tuli loppukarsinnoissa kakkoseksi. Kisaan pääsi 50 miestä Jousiston lisäksi.

Menestys jatkui, hän sijoittui kakkoseksi Gladiaattoreiden SM-kisassa. Tällä suorituksella heltisi jatkopaikka MM-kisoihin Birminghamiin. Tuo kisa jäi kaivelemaan miehen mieltä.

Yhdessä osiossa vastassa oli gladiaattori, joka oikaisi sääntöjen vastaisesti nopeusradalla saaden Jousiston kiinni.

Tein nuorena aivan liikaa, olisi pitänyt myös levätä."

–Matkani loppui siihen. Kovapalkkainen gladiaattori sai lopputilin epäurheilijamaisesta käytöksestä, se oli kova juttu. Minä olin tuon jälkeen Englannin lehdissä tapauksen vuoksi. Voittaja sai 50000 puntaa ja Jeepin, se jäi mietityttämään. Mutta kokemus oli hieno, 12000 ihmisen edessä esiintyminen oli ikimuistoista.

Jousistolla on 40 vuoden urheilijatausta. 12-vuotiaana lohjalainen Jousisto hyppäsi koripallokentälle jatkaen pelaamista 52-vuotiaaksi. Aktiivipelaajauran hän teki Lohjan Urheilijoissa. Koripallo on ollut sydämen asia, mutta se on myös vaatinut veronsa.

–Kävin koripalloharjoituksissa päivittäin, lisäksi kävin joka päivä kuntosalilla. Tein nuorena aivan liikaa, olisi pitänyt myös levätä. Jokapäiväisestä hyppimisestä tuli alaselän vaivat, oikea polveni on leikattu yhdeksän kertaa ja vasen kaksi kertaa. Urheilu oli kuin huumetta, nyt vanhemmalla iällä vasta tajuan, kuinka hölmö olin.

Jousisto lopetti liikkumisen pariksi vuodeksi kokonaan. Nyt keho ja mieli ovat löytämässä balanssin liikunnan suhteen.

–Olen nyt aktivoitunut kuntosaliharjoitteluun. Etenen järjellä, pienin askelin, Jousisto lupaa kehoaan kuunnellen.

Jousiston poika Joakim on erittäin lahjakas koripalloilija myös. Hän pelaa miesten 1-divisioonaa Järvenpään koripalloseurassa pelintekijänä.

Joakim voitti ToPon-95 joukkueen kanssa vuonna 2012 ensimmäisenä suomalaisena juniorijoukkueena Euroopan mestaruuden (EYBL liiga).

Lue myös: Tältä näyttää Gladiaattoreiden Salama nyt – muistelee Tony Halmetta lämmöllä

Gladiaattorit

Ohjelmaa esitettiin 1993–1995. Tuotantokausia oli kolme, jaksoja 50.

Sarjan ohjasi Renny Harlin, tuottajana oli Markus Selin. Ohjelmaa kuvattiin Keravan Planet Funfunissa.

Gladiaattoreina olivat muun muassa muun muassa Tony ”Viikinki” Halme, Marjo ”Salama” Krishi ja Mikko ”Terminaattori” Tukonen.

Ensimmäisellä kaudella ohjelmaa juonsivat Katariina Laakkonen (os. Ebeling) ja Juha-Pekka Jalo.

Taistelulajeina olivat muun muassa Valtias, Kaupunkisota, Kaksintaistelu ja Taistelupallo.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut