Kesko etsii edelleen käyttöä Keravan Kerca-alueella sijaitsevalle logistiikkakeskukselle. Jättivarasto on seissyt käytännössä tyhjän panttina viime toukokuun lopusta lähtien. Varasto tyhjeni, koska sen tiloissa toiminut Anttila päätti siirtää keskusvarastonsa Orimattilan Pennalaan.
Keskon logistiikan ja hankinnan kehityksen johtaja Timo Heikkilä kertoo, että neuvotteluja logistiikkakeskuksen käytöstä on käyty ja käydään yhä monenlaisten tahojen kanssa, mutta ratkaisuja ei ole saatu aikaiseksi.
Osa logistiikkakeskuksen tilasta on viime aikoina ollut Keskon tilapäisessä varastokäytössä, mutta tarve on vaihdellut lähes päivittäin.
Vuonna 2011 valmistunut jättivarasto maksoi noin 50 miljoonaa euroa. Kyseessä on yksi Keskon historian suurimmista investoinneista. Rakennuksen pinta-ala on noin 19 000 neliötä ja tilavuus on peräti 350 000 kuutiota.
Asiasta kertoi ensin Keski-Uusimaa.