Malmin lentoasema äänivyöryllä Vuoden helsinkiläiseksi

PALKITTU Vuoden helsinkiläinen -äänestyksen voittaja sai yli 2200 ääntä.

- Taistelu ei ole ohi, vaan tänäkin vuonna Malmin lentoasema tulee nousemaan usein otsikoihin. Malmin lentoaseman kohtalo on eduskunnan ja Helsingin päättäjien käsissä, muistuttaa Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen. Päivi Tuovinen

Marketta Karjalainen

Helsingin Uutisten yleisöäänestys Vuoden 2016 helsinkiläisestä ratkesi äänivyöryllä. Voittoon nousivat Malmin lentoasema ja sitä puolustava kansanliike.

Äänestäjien mukaan Malmin lentokenttä on ainutlaatuinen ja ajankohtaisempi kuin koskaan.

Vuosi 2016 olikin Malmin puolustajille vilkas. Malmin lentoasema valittiinyhdeksi Euroopan uhanalaisimmista kulttuuriperintökohteista. Joulukuussa juhlittiin, kun tuli kuluneeksi 80 vuotta lentotoiminnan aloittamisesta. Heti perään surtiin, kun Malmi poistui Finavian lentokenttäverkosta.

Kuntavaaleista tulee Malmi-vaalit.”

Hiljaista ei tule olemaan tänäkään vuonna. Kamppailu jatkuu.

– Kohta on kuntavaalit ja poliitikot joutuvat miettimään, mitä ihmiset ajattelevat. Näistä tulee Malmi-vaalit, ennustaa Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen.

Lex Malmi -kansalaisaloite on tulossa eduskunnan käsittelyyn. Yleiskaavasta tehty valitus on Ely-keskuksen käsittelyssä.

– Lentotoimintaa tuntuu nyt olevan jopa enemmän kuin viime vuonna. Lentokenttäyhdistyksen toiminta on lähtenyt tosi hyvin liikkeelle, Hyvönen arvioi viitaten siihen, että lentotoimintaa pyöritetään nyt yhdellä kiitoradalla yhdistyksen voimin.

Hän toivoo, että lentämisen ja asumisen yhteensovittamisesta päästäisiin vihdoin käymään asiallista keskustelua.

– Toistaiseksi päättäjät ovat vaan toistelleet vuosikymmeniä vanhoja kantoja. Tukholmassa uudelleenarviointi johti siihen, että Bromman lentoasema päätettiin säilyttää, Hyvönen toteaa.

– Herätkää nyt asioista päättävät ihmiset ja ottakaa järki käteen, vetoaa eräs kisassa äänestänyt.

Juttua korjattu 19.1. klo 10.15:Malmin lentoasema valittiin joviime vuonna 2016yhdeksi Euroopan uhanalaisimmista kulttuuriperintökohtaista, sitä ennen vuonna 2015 Suomen uhanalaisimmaksi kulttuuriperintökohteeksi.

Näin äänestettiin

1. Malmin lentoasema ja sen ystävät 2 243 ääntä.

2. Myllypuron leipäjonoa pyörittävä Sinikka Backman 262 ääntä.

3. Facebookin Hätäkalja-ryhmä 177 ääntä.

4. Kallion kirkkoherra Teemu Laajasalo 168 ääntä.

5. Hävikkiruokaravintola Loop 78 ääntä.

Ehdokkaina olivat myös Jasper Pääkkönen, Alma, Paperi T, Helsingin joulukadut ja keskustan jouluvaloalue, Allas Sea Pool ja Vallisaari.

Ääniä ehdokaslistan ulkopuolelta saivat myös muun muassa Heikki Hursti, Vartiosaari ja Keskuspuistoryhmä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  4. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  2. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  3. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  4. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  7. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  8. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  11. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  12. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  15. Rautatientorilta tuttu olutfestari järjestetään uudessa paikassa viikonloppuna – katso lista pienpanimoista

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.