Terveysaseman takaisinsoitto tökkii Vuosaaressa – uusi palvelumalli käyttöön tänään

Vuosaarelaisten on ajoittain hankala saada yhteyttä omalle terveysasemalleen. Osa on hakeutunut muiden terveysasemien asiakkaaksi. Toni Tervo / Arkisto

Kaisa Paastela

Vuosaari otti uuden terveys- ja hyvinvointikeskus -palvelumallin käyttöön torstaina 1. joulukuuta. Samalla aukioloajat laajenevat, jatkossa terveysasema on auki maanantaista perjantaihin kello 7–20.

Yli 9 000 jäsenen Vuosaari-foorumilla on viime viikkoina keskusteltu kiivaasti terveysaseman ruuhkautumisesta. Vuosaarelaiset kertovat odottaneensa takaisinsoittoa terveysasemalta pahimmillaan jopa päiviä.Terveysasemaa pidetään yleisesti ottaen liian pienenä vastaamaan alati kasvavan, lähes 40 000 asukkaan kaupunginosan tarpeisiin. – Valitettavasti palvelujen uudistamiseen liittyvä valmistelutyö ja influenssarokotusviikko ovat aiheuttaneet ruuhkautumista Vuosaaren terveysaseman puhelinpalvelussa ja kaikkiin takaisinsoitto-palveluun tulleisiin yhteydenottoihin ei ole pystytty vastaamaan saman päivän aikana, kertoo terveys- ja hyvinvointikeskus -toimintamallin projektipäällikkö Lars Rosengren Sosiaali- ja terveysvirastosta myönnetään, että uudistukset saattavat vielä alkuvaiheessa aiheuttaa ruuhkaa Vuosaaren terveyspalveluihin. Sen jälkeen tilanteen pitäisi parantua. – Syntyneen puhelinruuhkan purkamiseksi osallistuu puhelintyöhön nyt alussa terveysaseman henkilökunnasta mahdollisimman moni. Vuosaaren terveysasema saa ensimmäisten päivien aikana myös apua muilta terveysasemilta puhelinruuhkan purkamisessa, Rosengren selvittää.Terveysaseman asiakkaille tarjotaan jatkossa yksi palvelunumero, johon soittamalla asiakas saa nimetyn ammattilaisen. Tämä toimii yhteyshenkilönä ja koordinoi asiakkaan palvelukokonaisuutta. Asiakkaan pulmat pyritään ratkaisemaan mahdollisimman pitkälle jo ensikontaktissa. Asiakas saa yhteyshenkilönsä yhteydenottotiedot ja on tämän jälkeen suoraan yhteydessä häneen, eikä asiakaspalvelunumeroon. Rosengrenin mukaan tämän toivotaan poistavan takaisinsoiton pullonkaulaongelman. Terveys- ja hyvinvointikeskusmalli on tarkoitus laajentaa myös Helsingin muille terveysasemille.Aukioloaikojen laajentuessa asiakkaat voivat sopia vastaanottoaikoja myös varhaiseksi aamuksi kello 7−8 tai illaksi kello 16−20. Myös neuvolaan pääsee illalla. Vuosaaren neuvola on auki maanantaista torstaihin kello 7.30–20 ja perjantaisin klo 7.30–16. Alkuillan aikoja tarjotaan lasten määräaikaistarkastuksiin ja myöhempiä aikoja raskaana oleville. – Toivomme, että laajemmat aukioloajat palvelevat erityisesti niitä, joilla on hankaluuksia käydä neuvolassa päiväsaikaan. Toisaalta myös isien mukaantulo saattaa olla helpompaa, jos neuvola-aika on ennen aamukahdeksaa tai kello 16 jälkeen, tiedottaa sosiaali- ja terveysvirasto.

Juttua päivitetty kello 10.40: Lisätty projektipäällikkö Lars Rosengrenin kommentit.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  7. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  8. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  9. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  10. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  11. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  12. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  13. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  14. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  15. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.