Peltipoliisien julkisuuteen nostama ylikomisario kokoomuksen ehdokkaaksi – Vapaavuori miettii vielä

Komisario Dennis Pasterstein lähtee kuntavaaliehdokkaaksi Helsingin kokoomuksen listalta. Johanna Erjonsalo

Mikko Välimaa

Kansanedustaja Jaana Pelkonen sekä konkarivaltuutetut Sirpa Asko-Seljavaara ja Ulla-Marja Urho lähtevät kilvoittelemaan ensi kevään kuntavaaleissa Helsingin kokoomuksen listalta.

Sen sijaan Euroopan investointipankin varapääjohtajana työskentelevä Jan Vapaavuori miettii vielä, asettuuko ehdolle vai ei.

Helsingin kokoomus nimesi uusia kuntavaaliehdokkaita maantaina. Ehdokkaista kokonaan uusia nimiä on puolet. Mukana on muun muassa automaattisen liikennekameravalvonnan myötä paljon julkisuutta saanut ylikomisario Dennis Pasterstein Hän työskenteleePoliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajana.

Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtaja Sini Jokinen on tyytyväinen valintoihin.

– Nyt nimetyt ehdokkaat täydentävät kokonaisuutta erinomaisesti. Mukana on monipuolista osaamista, tunnettuja nimiä ja hienoja uusia tulijoita, Jokinen kommentoi.

Jan Vapaavuori sanoi puolueen verkkolehdelle Verkkouutisille, että häntä on pyydetty ehdolle monesta suunnasta. Vapaavuori toppuuttelee kuitenkin innokkaimpia. Hän arvioi, että tällä hetkellä vaakakuppi on lähempänä "eitä" kuin "kyllää".

– Paine on kova ja kai tätä vielä ainakin kerran joutuu miettimään, Vapaavuori sanoi Verkkouutisille.

Vapaavuori on kerännyt aiemmissa vaaleissa kovia äänimääriä. Viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen äänirohmuksi nousi kuitenkin Jaana Pelkonen.

Kokoomus aikoo asettaa kaikkiaan 127 ehdokasta Helsinkiin. Lista täydentyy alkuvuonna.

Korjaus klo 16.30: Korjattu Dennis Pastersteinin poliisiarvo.

Helsingin kokoomuksen kuntavaaliehdokkaat

Iida Aarnio, estenomi (AMK), koordinaattori, Aurinkolahti Ujuni Ahmed, nuoriso-ja vapaa-ajan ohjaaja, Vuosaari Sirpa Asko-Seljavaara, professori, kaupunginvaltuutettu, Lauttasaari Timo Auranen, vahtiperämies, evp. opistoupseeri, Vuosaari Sebastian Franckenhaeuser, tuotepäällikkö, Herttoniemi Dennis Hamro-Drotz, KTM, FM, kaupallinen johtaja, Töölö Arttu Hautamäki, lehtori, ekonomi, Veräjämäki Susanna Heinonen, kaupan ja teollisuuden ostaja, sairaanhoitajaopiskelija, Pikku-Huopalahti Tiina Hieta, peruskoulun rehtori, KM, Puotinharju Pekka Holopainen, eversti evp., toiminnanjohtaja, Tapanila Maunu Idänpään-Heikkilä, yrittäjä, isännöitsijä, Metsälä Samu Ihalainen, myyntiedustaja, Laajasalo Anniina Iskanius, Europarlamentaarikon poliittinen avustaja, VTM, Suomenlinna Ari Järvinen, isännöitsijä, DI, Paloheinä Markus Kalliola, asiantuntija, Munkkiniemi Pirjo-Liisa Kangasniemi, koulutustarkastaja, Puotila Riina Kasurinen, opiskelija, Munkkiniemi Petri Katajamäki, MBA, Head of Marketing, Ullanlinna Emilia Knaapi, sairaanhoitaja, valtiotieteiden yo, Munkkiniemi Hannu Knuuttila, myyntipäällikkö, Jätkäsaari Marianna Kupias, Kokoomusopiskelijoiden pj., VTK, Lauttasaari Ari Kähärä, joukkoliikenneohjaaja, Kontula Helena Lauriala, terveydenhuollon maisteri, Pitäjänmäki Maggie Lindholm, ravintoloitsija, yrittäjä Cafe Rouge, Herttoniemi Katri Mehtonen, DI, Alppila Panu Mäenpää, SETA ry pj.,viestintäkonsultti, Ullanlinna Jouni Nevalainen, jätehuoltoasiamies, Pitäjänmäki Sami Ojala, liiketoimintajohtaja, Herttoniemi Jenni Pajunen, toimitusjohtaja, KTM, Kamppi Sanna-Maria Pakkanen, opettaja, Haaga Dennis Pasterstein, ylikomisario, HTM, Kaartinkaupunki Jaana Pelkonen, VTM, kansanedustaja, Ullanlinna Lasse Pipinen, operatiivinen johtaja, Punavuori Mariam Rquibi, VTM, puoluevaltuuston vpj., Kallio Heidi Ruhala, päiväkotiyrittäjä, KTM, Kulosaari Mikko Savelius, yrittäjä, Viikki Nina Sillantaka, VTK, Katajanokka Ulla-Marja Urho, maatalous- ja metsätieteiden maisteri, Lauttasaari Caesar von Walzel, esteratsastustuomari, lentäjä, Ullanlinna

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut