Kanava pyörsi päätöksensä? – Kokkisota saa sittenkin ikonisen juontajansa

Sikke Sumari jatkaa sittenkin kokkisodan juontajana. Heli Koivuniemi

Toni Tervo

MTV ilmoitti tänään, että Sikke Sumari palaa sittenkin Kokkisodan juontajaksi ohjelman palatessa ruutuun.

Sumari on aiemmin kertonut muun muassa Ilta-Sanomissa, että häntä ei edes pyydetty ohjelman juontajaksi. MTV:n tiedotteessa Sumari kuitenkin toteaa olleensa jo pidempään tietoinen paluustaan.

–Olen jo pidemmän aikaa tiennyt olevani mukana uudessa Kokkisodassa, mutta nyt vihdoin voin puhua asiasta, Sikke iloitsee.

Kokkeina kisassa nähdään Serko Rantanen, Pipsa Hurmerinta, Antto Melasniemi, Teemu Laurell, Tommi Tuominen ja Kari Aihinen

– Kokkisota herättää minussa innostusta ja jännitystä. On erittäin mielenkiintoista ja jännittävää nähdä miten uudet kokit pärjäävät. Onhan se kuitenkin aika jännä, että Kokkisota on kasvattanut osan näistä kokeista ja nyt he ovat täällä. Pidän siitä, että vaikka ohjelmassa on kisailua ja hauskanpitoa, kokkaamista ei kuitenkaan lyödä läskiksi. Puutun heti peliin, jos homma menee lekkeriksi. Läppää saa heittää vaikka kuinka paljon, mutta ruoan pitää olla hyvää, kertoo Sikke.

Sumarin tapaus herättäänee toivoa niissä, jotka toivovat myös Bumtsibumin juontajana toimineenMarco Bjuströmin paluuta. Toistaiseksi Bjuströmin ei kuitenkaan ole juontamassa ohjelmaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut