Kohu nousi päiväkotilapsen aamupalasta: Lakia ehkä rikottu – yksi kaupunki muutti jo käytäntöä

Vantaalla osapäiväisessä hoidossa olevat lapset saavat lounaan. Arkisto/Sirkku Aalto

Marika Lumme

Kuntapalveluiden asiantuntija Simo Pokki arvioi, että Vantaa ei toimi lainmukaisesti jättäessään lapsen ilman aamupalaa päiväkodissa

–Jos lapset ovat samanaikaisesti päivähoidossa, ei ole mahdollista evätä jotain palvelun osaa. Maksulla ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, sillä maksun yhteydessä otetaan kantaa vain aikaan, ei sisältöön, Pokki sanoo.

Vantaan käytäntö ei saa kannatusta myöskään opetus- ja kulttuuriministeriössä.

–Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa silloin kun ruokaa tarjotaan, pitäisi ruokailuun voida osallistua kaikkien niiden lasten, jotka ovat paikalla, kommentoi neuvotteleva virkamies Tarja Kahiluoto opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

Kaupunkilehti Vantaan Sanomat kertoi eilen tapauksesta, jossa vantaalainen äiti harmistui kun osapäiväisessä hoidossa oleva lapsi joutui katsomaan aamupalahetkeä vierestä. Uutinen nousi pian valtakunnalliseksi puheenaiheeksi.

Lahden kaupunki muutti varhaiskasvatuksessa osa-aikahoidossa olevien lasten ateriakäytäntöjä eilen. Jatkossa myös neljä tuntia päivässä varhaiskasvatuksessa oleville lapsille tarjotaan lounaan lisäksi joko aamu- tai välipala.

Muutoksen taustana on juuri opetus- ja kulttuuriministeriön linjaus, jonka perusteella lapselle kuuluu hoitopäivän aikana kaikki ne ateriat, joiden aikana hän on paikalla, esimerkiksi aamupala, lounas ja välipala.

Pokki muistuttaa lakiin vedoten, että varhaiskasvatuksessa olevalle lapselle on järjestettävä lapsen ravitsemustarpeet täyttävä terveellinen ja tarpeellinen ravinto, jollei muun kuin päiväkodissa tai perhepäivähoidossa annetun varhaiskasvatuksen luonteesta muuta johdu.

Lain asetusten mukaan ruokailu on oltava tarkoituksenmukaisesti järjestetty ja ohjattu. Päivähoitopalvelut on kunnassa järjestettävä niin, että lasten hoidon ja kasvatuksen tarve eri ikäryhmissä tulee tasapuolisesti ja paikallisten olojen edellyttämällä tavalla turvatuksi.

–Mikäli aamupalan tarjoaminen halutaan välttää, tulee osapäiväisen hoidon alkaa kello 8.30, Pokki sanoo.

Pokin mukaan näyttää siltä, että eri kunnissa linjaukset päiväkotien ateriakäytännöistä vaihtelevat.

Lue Vantaan Sanomien alkuperäinen juttu tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  2. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  3. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  4. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  5. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  8. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  9. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  10. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  11. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  12. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  13. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia
  14. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  15. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  4. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  5. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  6. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  7. IS: Turkulainen Kristina ällistyi – Postissa tuli kirje ja 1200 dollaria presidentti Donald Trumpilta
  8. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  9. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  10. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  13. Rautatieaseman historialliseen lippuhalliin avattiin uusi ravintola – tältä sisällä näyttää nyt
  14. T24: Viru-hotellin uusi johtaja Sari Sopanen: Paluu Tallinnaan on paluu juurille
  15. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.