Nyhtökauraburgeri kaipaa mausteita – näin saat hampurilaiseen makua

RUOKA Sarjassa testataan uusia proteiinituotteita arkiruuanlaitossa.

Nyhtökauraburgeri saa makua mausteiden lisäksi avokadosta. Anikó Lehtinen

Anikó Lehtinen

Nyhtökauraburgeri

Hampurilaissämpylät:

5 dl kädenlämpöistä vettä 1 pkt tuorehiivaa 1 dl sokeria 120 g voita 8–9 dl jauhoja 1 tl suolaa

Coleslaw:

noin 2 dl suikaloitua kaalia 1 porkkana suikaloituna ½ prk kermaviiliä 2 rkl majoneesia 1 reilu rkl Dijon-sinappia ½ sitruunan mehu mustapippuria suolaa

Nyhtökaura-BBQ:

1 pkt nyhtökauraa (250 g) 3 dl barbeque-kastiketta

Lisäksi:

2 kpl avokadoa

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri taikinaan. Sekoita suola jauhoihin. Lisää jauhoseos ja voi taikinaan vuorotellen vaivaten.

Vaivaa taikinaa ainakin 20 minuuttia käsin tai 10 minuuttia yleiskoneella. Tee taikinasta sen jälkeen pyöreitä sämpylöitä. Anna niiden kohota lämpimässä paikassa noin tunnin ajan.

Tee sillä aikaa coleslaw ja nyhtökaura-BBQ.

Aloita coleslawsta. Laita kaali- ja porkkanasuikaleet kulhoon. Mittaa muut aineet kulhoon ja sekoita. Laita seos tekeytymään kylmään noin tunniksi.

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Kun sämpylät ovat kohonneet, laita uunin pohjalle vesikuppi ja paista sämpylöitä noin 15 minuuttia.

Valele sämpylät heti uunista ottamisen jälkeen vedellä, jotta niiden pinta pysyy pehmeänä.

Pudota uunin lämpötila sen jälkeen 180 asteeseen. Sekoita nyhtökaura ja barbeque-kastike ja laita uunivuokaan. Anna seoksen hautua uunissa 180 asteessa noin puoli tuntia.

Viipaloi sen jälkeen avokadot ja puolita sämpylät. Koko hampurilaiset: lado sämpylälle ensin coleslawta, sitten nyhtökauraa ja lopuksi avokadoviipaleita.

Lue myös:

Testissä Härkis-härkäpapuvalmiste – näin se toimi lasagnessa

Kolme vinkkiä nyhtökauran käyttöön

Nyhtökauran rakenne on kuin nyhtölihan ja tonnikalahiutaleen välistä, joten mausteiden kanssa ei kannata nuukailla.

Nyhtökauran väri ei ole itsessään houkutteleva, joten sitä on hyvä maustaa myös värin takia.

Helppo tapa käyttää nyhtökauraa on upottaa se kastikkeeseen, esimerkiksi tomaattikastikkeeseen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  2. Rakkaus omiin kotikulmiin roihuaa Helsingissä – kun korona hellittää, nämä 70 seuraa ponkaisevat heti pystyyn
  3. Helsinki Cup toteutuu heinäkuussa – joukkueiden määrää rajataan
  4. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  5. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  6. Mari Skoolin pakina: "Jos korona ottaa spurtin Kallion terassien avautuessa, Malmin hautausmaalle on jono"
  7. T24: Kaksi miljoonaa suomalaista etsii lomakohdetta tälle vuodelle – Viron on suosikkikohteiden kakkonen heti kotimaan matkailun jälkeen
  8. Oulunkylän ala-asteelle 23 miljoonan euron laajennus – päiväkoti samaan taloon
  9. Lonnaan ja Vallisaareen pääsee taas maanantaista alkaen vesibussilla
  10. Kesän liikuntakurssit alkavat – näin ilmoittaudut mukaan menoihin
  11. Tiedätkö hätätilanteessa missä on lähin sydäniskuri? Nyt sen voi paikantaa uusitulla sovelluksella
  12. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  13. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  14. Tullilaboratorio tutkii pahoinvointia aiheuttavat hittikarkit – tuloksia luvassa ensi viikolla
  15. Tilastot paljastavat: Matkailu pysähtyi Suomessa huhtikuussa kuin seinään

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"
  2. Kaupunki antoi tiukan vaatimuksen pyöräilijöille Helsingissä – "Joko ajaminen loppuu tai..."
  3. Pikaruokaketju avaa 60 hengen terassin huikealle paikalle Helsinkiin– "Tuohon kun saisi ravintolan"
  4. T24: Tallink Ekspress on Tallinkin uusi lähikauppa – Se toimii sekä verkossa että Tallinnan rautatieasemalla
  5. Hurja ryntäys julkkiskokin ravintolaan: Kaikki pöydät varattiin kuukaudeksi eteenpäin – näissä paikoissa on vielä tilaa Helsingissä
  6. Helsingin uima-allastilat tutkittiin – tyrmäävä tulos: jopa 62 prosenttia kohteista liian likaisia, kahdesta paikasta löytyi tulehduksia aiheuttavaa bakteeria
  7. T24: Viron terveysvirasto: Työmatkaliikenteen avaaminen on tuonut koronatartuntoja Suomesta Viroon
  8. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  9. "Rotta-mäkkärillä" käynnissä tehotorjunta Itä-Helsingissä – Näin kommentoi yrittäjä: kantaa on saatu pienennettyä
  10. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  11. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  12. Uudet mallinnukset: Yskäisy levittää koronaa neljän metrin päähän ja ihmisjoukossa puhekin riittää– Työpaikalla koronatartunta voi levitä jopa minuuteissa
  13. Asiallinen yläosa, villi paljassäärinen alaosasto – Etätyöasuilla hassuttelu jopa 16-kertaisti Prisman verkkokauppamyynnin
  14. Vuosaari saa lisää ravintoloita – tässä uusimmat tulokkaat
  15. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.