Helsinki ei lämpene nimikkotapahtumalleen – Ruokafestivaalin tulevaisuus uhattuna

BYROKRATIA Helsinki sanoo olevansa tapahtumien kaupunki, mutta tapahtuman järjestäminen on kyllä todella vaikeaa, kertovat Taste of Helsingin järjestäjät.

Taste of Helsinki on Mira ja Barry MacNamaralle intohimo ja elinkeino. Laadukas ruokatapahtuma syntyy kovalla työllä ja sitkeydellä. Tähän aikaan vuodesta MacNamarat järjestelevät jo täyttä vauhtia ensi kesän tapahtumaa. Marketta Karjalainen

Marketta Karjalainen

Rankkasadekaan ei pysty pysäyttämään innokkaita ruokaharrastajia.

– Vaikka Taste of Helsinki -viikonloppuna viime kesäkuussa satoi rankasti liki taukoamatta, kävijöitä oli silti 7 500. He sanoivat, että eivät tule sään vaan ruoan ja juoman takia, Mira ja BarryMacNamara iloitsevat.

Jospa vain kaupunki toivottaisi tapahtuman tervetulleeksi yhtä innokkaasti.

– Säälle emme voi mitään, mutta toivoisimme että Helsingin kaupunki olisi havainnut tapahtuman merkityksen ja arvostaisi työtämme, Barry MacNamara toteaa.

Irlantilais-suomalainen pariskunta perusti Taste of Helsinki -tapahtuman viisi vuotta sitten kansainvälisen mallin mukaan. Ensimmäisenä vuonna väännettiin kättä Kansalaistorin puiston vuokrasta. Kun siitä päästiin yhteisymmärrykseen, kaiken piti olla kunnossa.

– Meille sanottiin, että kun tapahtuma vakiintuu, paikkaa ei vuokrata muille Taste of Helsingin aikaan, jollei meiltä kysytä ensin. Mutta rakennusvirastossa vaihtuu väki koko ajan ja meidän pitää joka vuosi aloittaa keskustelut alusta. Viime vuonna ilmoitettiin, että 2017 lähtien Kansalaistorin puistoa ei voi enää vuokrata tapahtumille Keskustakirjaston rakennustöiden takia. Mutta sitten kuulimme, että sitä kuitenkin käytetään.

MacNamarat ovat nyt varanneet Kansalaistorin puiston ja Taste of Helsinki pidetään 15.–18. kesäkuuta.

– Mutta rakentamisaika lyheni kolmella päivällä, sillä puisto oli jo luvattu toisten käyttöön. Ennen rakennettiin 5, nyt aikaa on vain 2 päivää. Tämä tarkoittaa että joudumme yksinkertaistamaan tapahtumaa ja luopumaan torstain lounastarjoilusta, Barry MacNamara kertoo.

Tapahtuma on erittäin kallis toteuttaa ja lounastarjoilun menetys lisää entisestään taloudellista riskiä. Tänä vuonna sen järjestäminen maksoi 400 000 euroa.

Haluamme tehdä oikeutta Helsingin ruokakulttuurille ja hyville ravintoloille."

Taste of Helsinki on MacNamarojen elinkeino.

–Taste of Helsinki on meille intohimo. Haluamme tehdä laadukkaan tapahtuman, joka tekee oikeutta Helsingin ruokakulttuurille ja hyville ravintoloille. Mutta jossain vaiheessa meidän on kysyttävä itseltämme, mikä on oikea suunta tapahtumalle tulevaisuudessa, Barry MacNamara pohtii.

Mira MacNamaraa harmittaa ristiriita puheiden ja tekojen välillä.

–Helsinki sanoo olevansa tapahtumien kaupunki, mutta tapahtuman järjestäminen on kyllä todella vaikeaa. Emme tiedä, onko muillakin tapahtumajärjestäjillä yhtä vaikeaa, vai johtuuko se meistä, Mira MacNamara naurahtaa.

MacNamarat itse uskovat edelleen vahvasti Taste of Helsinkiin ja ovat ylpeitä siitä, että ovat pystyneet tuomaan Helsinkiin uuden, kansainvälisestikin kiinnostavan tapahtuman.

– Ravintolat ovat olleet todella tyytyväisiä. Kävijöiltä olemme saaneet mahtavaa palautetta. Meillä on paljon uusia kävijöitä joka vuosi ja toisaalta paljon niitä, jotka tulevat joka vuosi uudestaan. On ihanaa nähdä miten tapahtumasta on tullut jokavuotinen traditio niin monelle, he kertovat.

Tähän aikaan vuodesta MacNamarat järjestelevät jo täyttä vauhtia ensi kesän tapahtumaa. Kansalaistorin puistossa tavataan, ainakin kerran vielä.

– Emme voi muuta kuin panna itsemme likoon ja avata portit 15. kesäkuuta ja katsoa, miten käy.

Taste of Helsinki

Kulinaristisen elämyksen tarjoava nelipäiväinen gourmetfestivaali, joka esittelee Suomen parhaita ravintoloita ja keittiömestareita.

Järjestetty vuodesta 2012 kesäkuussa Kansalaistorin puistossa Musiikkitalon ja Kiasman vieressä.

Yleensä avoinna lounas- ja päivällisaikaan torstaina, perjantaina ja lauantaina sekä brunssiaikaan sunnuntaina.

Kävijöitä 7 500 – 11 000/ vuosi, yhteensä noin 45 000.

Mukana 34 eri ravintolaa. Annoksia myyty noin 270 000.

Taste of -tapahtuma järjestetään myös muun muassa Lontoossa, Pariisissa, Sydneyssä ja Amsterdamissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Pelastuslaitos pyrkii parantamaan valmiusaikoja ketterien paloautojen avulla – Konala saa Helsingin ensimmäisen kärkiyksikön
  2. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  3. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  4. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  5. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  6. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  7. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  8. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  9. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  10. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  11. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  12. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  13. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  14. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  15. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  2. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  3. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  4. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  7. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  8. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  9. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  10. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  11. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  12. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  13. "Osassa rakennusta on jopa sortumavaara" – kiistelty ostoskeskus kihisyttää Helsingissä, yrittäjä pelkää "aaveostaria"
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. Jan Vapaavuori: "Häiriökäyttäytyminen lisääntyi äkillisesti" – näillä keinoilla Helsinki lähestyy nyt nuoria

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.