"Synnyttäjän kannattaa harkita majoitusta mantereella" – Turvallisuus huolettaa Suomenlinnassa

Helsingin pelastuslaitos lopetti Suomenlinnaan johtavan huoltotunnelin käytön hälytystehtävissä viime keväänä. Nyt myös saaren oma pelastusasema menee talveksi kiinni. Suomenlinnan hoitokunta / Arttu Kokkonen

Riikka Jokinen

Suomenlinnan turvallisuus huolettaa saaren asukkaita.

Helsingin pelastuslaitos lopetti saarelle johtavan huoltotunnelin käytön hälytystehtävissä toukokuussa. Päätöstä perusteltiin tunnelin huonolla kunnolla.

Suomenlinnan oma pelastusasema on miehitettynä lokakuun loppuun. Sen jälkeen asema suljetaan talveksi. Helsingin pelastuslaitoksen aluepäällikön Yrjö Niirasen mukaan syynä on resurssipula. Pelastusaseman miehittäminen ympäri vuoden maksaisi karkeasti 270 000 euroa vuodessa.

–Aseman pyörittäminen ympäri vuoden neljässä vuorossa vaatisi 12 miehen resurssin. Se olisi pois mantereelta, jossa esimerkiksi ensihoitotehtävät ovat jyrkässä nousussa, mutta resurssit entisellään. Tämä yhtälö ei yksinkertaisesti täsmää, Niiranen perustelee.

Niirasen mukaan Suomenlinnassa on vain vähän pelastustehtäviä, keskimäärin sata vuodessa, joista noin 20 talvella.

–Paikka on turvallisempi kuin moni muu kaupunginosa, hän sanoo.

Suomenlinnalaisia huolettaa erityisesti se, miten saarella tapahtuvista sairaskohtauksista tai tulipaloista huolehditaan.

Niirasen mukaan pelastustoiminnan kenttäjohtaja päättää tapauskohtaisesti, miten pelastustehtävät hoidetaan. Vaihtoehtoja on hänen mukaansa useita.

–Suomenlinnan merivartioaseman työntekijöillä on ensihoitovalmiudet. Myös merisotakoulun sammutusryhmä on hälytettävissä aina, kun se on paikalla, Niiranen kertoo esimerkkejä.

Merivartioasema on kuitenkin muuttamassa loppuvuoden aikana Katajanokalle.

Niirasen mukaan saarelle voidaan hälyttää myös pelastushelikopteri tai Rajavartiolaitoksen uusi kopteri, joka lentää säässä kuin säässä. Myös palomiehiä voidaan hätätapauksessa lennättää saarelle. Vaikka pelastusasema ei ole miehitetty, on siellä jatkossakin kalustoa.

–Meillä on myös oma alus Kaivopuiston rannassa, joka kulkee saarelle kymmenessä minuutissa, hän kertoo ja jatkaa, että alus telakoidaan talveksi.

Aluepäällikkö korostaa myös asukkaiden omaa toimintaa, jota hän pitää tärkeänä. Suomenlinnan hoitokunta on jo kouluttanut omalle henkilökunnalleen ensiaputaitoja.

Niiranen ei näe Suomenlinnan tilanteessa ongelmaa, mutta ymmärtää asukkaiden huolen.

–Emme voi kuitenkaan asettaa Suomenlinnaa jalustalle, vaikka se onkin hieno kohde.

Hän kehottaa myös pohtimaan mantereen puolelle siirtymistä, mikäli esimerkiksi synnytys on lähellä.

–Pitäisikö tällöin esimerkiksi siirtyä mantereen puolelle vaikka sukulaisen luo tai majoittua jonnekin muualle kuin saarelle? Tällainen itsekriittinen ajattelu ei ole kiellettyä, hän toteaa.

Niirasen mukaan pelastuslaitos palaa käyttämään Suomenlinnaan johtavaa huoltotunnelia, kun se on korjattu.

Poliisi puolestaan käyttää yhä huoltotunnelia kiireellisissä, esimerkiksi henkeen tai terveyteen kohdistuvissa hälytystehtävissä.

–Kiireettömissä valvontatehtävissä emme toistaiseksi käytä tunnelia, ylikomisario Jere Roimu Helsingin poliisilaitokselta kertoo.

Lue myös aiempi uutinen:Pelastuslaitos lopettaa Suomenlinnan tunnelin käytön – kuinka apu pääsee perille?

Aiheeseen liittyvää

  1. Suomenlinnan suljetut sopukat avautuvat Kekri-tapahtumassa 24.10.2016 17:15

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut