Tämä hevonen teki täydellisen kuvakuokkimisen! Eläinkuvakisan palkittuja kuvia katsoessa hymy on herkässä

Hevoseni oli juoksemassa poniystävänsä kanssa kun satuin nappaamaan tällaisen kuvan. En edelleenkään tiedä miten hevonen sai itsensä tuohon asentoon, mutta onneksi olin paikalla kameran kanssa. Lukijan kuva / Anniina Gullans

Ulla Yliherne

Photobombauksella eli suomalaisittain kuvakuokkimisella tarkoitetaan yleensä salaa toisen kuvaan tunkeutumista. Kuvakuokkiminen näyttää olevan täydellisesti hallussa Anniina Gullansin hevosella Eko L’Augevalilla eli Lassella.

–Lasse oli juoksemassa poniystävänsä Rambon kanssa, kun satuin nappaamaan tällaisen kuvan. En edelleenkään tiedä miten hevonen sai itsensä tuohon asentoon, mutta onneksi olin paikalla kameran kanssa, Gullans kertoo.

Hauska ja surrealistinen kuva vakuutti myös palkintoraadin, joka valitsi photobombaavan hevosen Etelä-Suomen Median eläinkuvakisan tämänvuotiseksi voittajaksi.

–Tämä on täydellinen tilannekuva! Kurkistavan hevosen ilme tekee valokuvasta lähes sarjakuvamaisen. Kuva naurattaa ja sitä jää katsomaan pitkään. Positio on erinomainen, valokuvaaja Johanna Erjonsalo kuvailee.

Etelä-Suomen Median lehtien kuvakisassa etsittiin hauskoja eläinaiheisia kuvia. Kisaan tulikin yli 600 toinen toistaan hilpeämpiä kuvia.

Kilpailun toiselle sijalle nostettiin Siru Rajalan ottama kuva lentävästä lumipallosta eli mittelspitz Kevinistä.

Lumipallojen kopittelu on yksi Kevinin suosikkiharrastuksista talvisin ja sitä tehdään täydellä sydämellä, kuten kuvasta näkyy.

–Upea kuva, jossa valkoinen koira, joka on itsekin vähän kuin lumipallo, leijuu mustassa taustassa lumipallon kanssa. Kuvassa on lentävän hetken lisäksi hieno kontrasti tumman taustan ja lumenvärisen koiran välillä, valokuvaaja Päivi Tuovinen toteaa.

Kilpailun pronssisijalle raati rankkasi Kati Lönnströmin kuvan "Peikot rannalla". Raati kehuu kuvan hienoa vastavalo-oivallusta.

–Kuvassa on rohkeasti jätetty pääkohteet alivalotuksen avulla varjoon ja silhuettien avulla luotu koirista järvenpeikkomaisia hahmoja, Tuovinen perustelee.

Palkintosijalla neljä on Risto Nihtilän ottama kuva isosta miehestä ja pienestä kissasta.

Pieni kissa ja iso mies vielä isomman puun takana väijymässä ties mitä.

Sijalle viisi ylsi Kaisa Kraavikin kuva kieltä näyttävästä sekarotuisesta Rollesta.

–Kauniina kesäpäivänä mökillä kuvasin koiraani Rollea, mutta se oli tätä mieltä ainaisesta kameran edessä poseeraamisesta. Rollella ilmeitä riittää, se on uros ja kaikkien kaveri. Hain nykyisin vajaan neljävuotiaan Rollen pentuna Riihimäen Onnentassusta, kun se etsi sitä kautta kotia veljiensä kanssa, Kaisa Kraavik kertoo.

Kuudennella sijalla palkitaan Rauno Hyyrösen ottama kuva "Syksy tulee – oletko valmis?".

Seitsemännelle sijalle kilpailussa ylsi Mari Sirkiän kuva Roope-koirasta.

–Olimme Roopen kanssa sänkkärilenkillä eräänä tuulisena elokuun päivänä. Pysähdyttiin hetkeksi haistelemaan tuulessa tuntuvaa syksyä ja ajattelin ottaa pari kuvaa Roopesta ja sen tuulessa lepattavista korvista. Olin jo nappaamassa kuvaa kun Roope yhtäkkiä käänsi päätään ja tässä tulos. Nykyään piskillä on uusi kutsumanimi, RoopeRopelikorva, Sirkiä paljastaa.

Kahdeksannelle sijalle rati nosti Ninni Sorrin kuva oven päällä löhöilevästä Luna-kissasta.

– Olen vilkas 1-vuotias. Jos äitini imuroi tai haluan tarkkailla ympäristöä, minä kiipeän oven päälle makoilemaan. Toinen mielipuuhani on vessanpöntön vetäminen. Äitini huutaa minulle, jos haluan vetää vessaa monta kertaa yöllä, Luna-kissa kertoo.

Kilpailussa järjestettiin omat sarjat myös Pahin mököttäjä/syyllinen kuville sekä hauskoille eläinvideoille.

Pahin mököttäjä -sarjan voittajan tarinoineen ja perusteluineen löydät täältä.

Hauskin eläinvideo -sarjan voittajan tarinoineen ja perusteluineen löydät täältä.

Kaikki eläinkuvakisassa julkaistut kuvat tarinoineen löytyy klikkaamalla tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  4. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  2. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  3. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  4. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  7. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  8. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  11. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  14. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.