Kaksi kertaa leskeksi jäänyt Salme: ”Juhlapäivinä olen aina yksinäisin”

SENIORIT Kohta alkava joulunodotus ei tuo kaikkien rintaan riemua. Juhlapäivinä moni seniori on täysin yksin.

Töölössä asuva Salme Olmala on asunut kymmeniä vuosia yksin. Vaihtelua yksinäisyyden tunteeseen tuovat mielenkiintoiset matkat. Päivi Tuovinen

Jari Pietiläinen

Helsinkiläinen SalmeOlmala, 82, tietää harvinaisen hyvin, millaista on ikääntyä yksin. Hän on jäänyt leskeksi kaksi kertaa ja ollut vuosikausia työpaikkakiusattuna – kaikki kokemuksia, joiden keskellä hän on tuntenut syvää yksinäisyyttä.

– Ensimmäisen kerran jäin leskeksi aivan yllättäen, kun olin 29-vuotias. Tyttäreni oli vasta kaksivuotias, mutta yksin piti selviytyä arkipäivistä. Mitään apua ei yhteiskunnalta silloin 1960-luvulla saanut, Olmala muistelee.

Yksinasumista kesti tuolloin 18 vuotta, kunnes rinnalle löytyi uusi elämänkumppani. Viidentoista vuoden jälkeen aviomiehen vei syöpä – ja Olmala oli taas yksin.

– Niinhän sitä sanotaan, että yksinäisyyteen tottuu, mutta en minä ainakaan ole tottunut. Kaikkein kurjimmalta tuntuvat juhlapyhät, esimerkiksi joulu tai pääsiäinen.

– En ole vuosiin laittanut jouluaterioita tai -koristeita kotiini, kun tuntuu siltä, että se on aivan turhaa.

Vaikka vappua pidetään iloisena karnevaalina, sekään ei Salme Olmalan mielialaa juuri kohota.

– Ei tunnu kovin mukavalta kävellä pitkin Helsinkiä, kun kaikki muut kulkevat kahdestaan ja minä kävelen aivan yksin, hän myöntää.

Työelämässä ollessaan Olmala joutui pitkällisen työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Apteekissa työskennelleet työtoverit olivat kateellisia hänen matkaharrastuksesta ja niin vuosia kestänyt kierre oli valmis.

– Silloin olen ehkä tuntenut itseni kaikkein yksinäisimmäksi. Vaikeasta elämäntilanteesta pääsin kuitenkin eroon pitkällä maailmanympärysmatkalla. Siellä en edes ajatellut kiusaajiani, Olmala hymyilee.

Nyt hänen elämässään kuitenkin valoisammalta: Olmala on löytänyt peräti kolme kirjeenvaihtoystävää, joista voisi saada matkaseuraa.

– On minulla silti vielä yksi toive: löytäisinpä vielä jostain rinnalleni sivistyneen ja raittiin miehen, jonka kanssa keskustella – ja matkustella, Olmala paljastaa.

Se toive on Salmen loppuelämän rakkain unelma.

Ikäihmisten yksinäisyys

Suomessa asuu yksin noin 350 000 yli 65-vuotiaista.

Joka kolmas ikäihminen tuntee itsensä ajoittain yksinäiseksi.

Yksinäisyys voi aiheuttaa univaikeuksia, surua ja masennusta.

Asuminen yksin on kalliimpaa ja heikko toimeentulo voi rajoittaa lähtemistä.

Myös ihmisten keskellä voi kokea yksinäisyyttä, jos ihmissuhteet eivät tunnu merkityksellisiltä.

Yksinäisyyttä ei aina voi poistaa, mutta sen käsittelyyn ja sietämiseen voi saada apua.

Lähde: Suomen mielenterveysseura

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Maailman ensimmäinen Muumi-teemainen sisäpuisto tulossa pk-seudulle – lentoaseman läheisyys voisi tuoda ulkomaalaisia turisteja
  2. Keskuskortteleiden suunnittelu etenee – tavoitteena muodostaa Jätkäsaaren maamerkki
  3. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  4. Epäihmisyyden museo mukana näyttelyssä – tiistaista alkaen etsitään uusia tapoja ajatella ihmiselämää
  5. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  6. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  7. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  8. Kirjastoissa saa maanantaista lähtien taas viettää aikaa – koronakevät voi kuitenkin muuttaa kirjastojen toimintaa pysyvästi
  9. Lukijalta: Korona lisää päihde- ja mielenterveysongelmia
  10. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  11. Laaksoon uusi jättisairaala – paikkoja yli 900, hinta yli 800 miljoonaa euroa
  12. Hernesaaren ruoppaus alkaa – veneilijöitä kehotetaan pitämään noin 150 metrin suojaväli työkoneisiin
  13. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  14. Take away -pakkausten roskameri puistossa tuskastuttaa puutarhuria – "Kyllähän se turhauttaa, että joutuu jatkuvasti siivoamaan toisten jälkiä"
  15. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vierustoveri lentokoneessa yski tauotta – perusterve Eva sai maaliskuun lopussa koronan ja kävi kahden tunnin päässä kuolemasta, kuntoutuminen jatkuu yhä
  2. Jannen Kilpinen rakennutti minitalon Helsinkiin, neliöitä piti lisätä viranomaisen vaatimuksesta – hirret veistetty käsityönä Vienan Karjalassa
  3. Sandro lopettaa Espoon Tapiolassa – tilalle Thermanien omistama Hietalahdenrannasta tuttu sporttibaari
  4. Trendiravintola joutui yllättävien ongelmien eteen Helsingissä – "Kaikki tiskaavat nyt"
  5. Maan alta paljastui karu yllätys Konepajalla: 1500-paikkaiseksi suunniteltu terassi kutistuu murto-osaan – "Saa nähdä miten porukka löytää tänne"
  6. Viimeinen silmäys yli 100-vuotiaaseen ravintolaan? – Helsingin klassikko etsii uutta omistajaa
  7. Seppo Fränti, 70, lahjoitti taidekokoelmansa Kiasmaan – "Hankin vain töitä, jotka sytyttävät minua ja osoittavat elämän merkkejä"
  8. SDP ja vihreät nokittelevat liikuntahallista – hankkeen vetäjä pitää Pirkkola-äläkkää erikoisena: "Mielipiteensä olisi voinut esittää monessa kohtaa, eikä vasta kun ollaan laittamassa lapiota maahan"
  9. Liki identtiset kerrostalot toteutettiin puu- ja betonirunkoisina Helsinkiin – päästöjen lisäksi vertailtiin käyttöönoton jälkeisiä kosteuksien muutoksia rakenteissa
  10. Karu päätös lähiöriidalle: miehen epäillään sytyttäneen asunnon tuleen tahallaan Kontulassa – poliisi tutkii murhan yrityksenä
  11. Ravintolalegenda Salven ratkaisu rikkoi todennäköisyydet – "Yleensä se ei onnistu"
  12. Espoo rakentaa uimarannoille tupakkakatoksia – "Pelkkiä tuhkakuppeja rikotaan paljon herkemmin"
  13. Puistoruokailu leikkipuistoissa alkaa maanantaina - nämä puistot auki
  14. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen: "Emme voi loputtomiin fiilistellä jugend-Helsingin kauneudella"
  15. Kuva: Poliisilla iso operaatio Helsingissä – "Mies katolla, hirveä action päällä!"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.