Raivotautinen lepakko löydettiin Suomesta – purema ihmiselle kuolemanvaarallinen

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira tiedottaa, että Inkoosta löydetyllä lepakolla on todettu lepakkoraivotauti.

Kuvan lepakko ei liity tapaukseen. Arkisto/Eila Riekko

Joonas Alanne

Tutkijat onnistuivat eristämään lepakosta EBLV 2 -viruksen, jota ei ole raportoitu muilla eläimillä.

Raivotaudin oireita ovat lepakolle outo käytös ja ääntely, välinpitämättömyys sekä yllättävät aggressiiviset kohtaukset, joiden aikana lepakko hyökkäilee ja yrittää purra. Myös tutkittu lepakko oli käyttäytynyt oudosti ja sillä oli havaittu raivotautiin viittaavia oireita.

– Ennen kuolemaansa lepakko oli käyttäytynyt poikkeuksellisesti. Se oli lentänyt päiväsaikaan ja törmäillyt seinään ja lopulta kuollut, kommentoi erikoistutkija Tiina Nokireki Eviran tiedotteessa.

Kaksi tutkijaa kuollut aikoinaan puremiin.

Inkoosta löydetty lepakko ei purrut ihmistä. Evira suosittelee kissojen ja koirien rokottamista raivotautia vastaan.

Lepakkoraivotautitartunta ihmisillä on erittäin harvinainen, mutta kuitenkin mahdollinen. EBLV 2 -viruksen ihmistartuntoja on vahvistettu kaksi: Suomessa 1985 ja Isossa-Britanniassa 2002. Molemmat tartunnan saaneet olivat lepakkotutkijoita, jotka eivät olleet ottaneet rabiesrokotusta.

Suomessa tartunnan saanut sveitsiläistutkija kuoli lepakkoraivotautiin. Myös Britanniassa sairastunut menehtyi tautiin.

– Lepakkoraivotauti toimii kuin rabies yleensä, eli sitten kun ne oireet alkavat, on jo liian myöhäistä. Oudosti käyttäytyvää lepakkoa kannattaa väistää. Jos kyseessä on lepakkoraivotauti, ne voivat hyökätä, kertoo Nokireki.

Lepakot ovat Suomen luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettuja eläimiä.

Lepakkoraivotauti

Tutkijat onnistuivat eristämään Inkoon lepakosta European Bat Lyssavirus type 2 eli EBLV-2-tyypin raivotautiviruksen.

Aiemmin Suomessa on todettu lepakkoraivotautia Turun seudulla vuonna 2009. Myös silloin taudinkantaja oli vesisiippa.

Lepakkoraivotautia esiintyy myös maissa, joissa luonnonvaraisissa pienpedoissa tai koirissa ei muuten esiinny rabiesta. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi Tanska, Norja, Saksa ja Britteinsaaret.

Jos epäilee lepakon sairastavan raivotautia, on otettava yhteyttä paikalliseen kunnaneläinlääkäriin. Evira tutkii kuolleet lepakot raivotaudin varalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  2. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  5. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  6. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  7. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  8. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  9. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  12. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  13. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  14. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  15. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  6. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  7. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  10. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  11. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  12. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  13. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  14. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  15. Eveliina Heinäluoma haluaa Helsinkiin uuden apulaispormestarin – "Tärkeää löytää työttömille reitti työelämään palaamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.