Tässä on Suomen parasta arkkitehtuuria – Paavo Lipponen jätti Löylyn pois laskuista

Arkkitehtuurin tämänvuotinen Finlandia -palkinto on myönnetty Rovaniemen keskuskentän katsomo- ja monitoimirakennus Railolle. Palkinnon valitsija Paavo Lipponen kertoo, että hänen kokemansa perusarkkitehtuurielämys ratkaisi lopulta palkinnon saajan.

– Näin muodoltaan täydellisen rakennuksen, ikään kuin antiikin temppeli olisi noussut pohjoisen taivaan alle, Lipponen luonnehtii.

Palkintoa tavoitteli kolme muutakin rakennusta, joista kaksi sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Espoon Suvelan kappeli ja Helsingin Hernesaaressa sijaitseva saunakompleksi Löyly jäivät tällä kertaa pois kirkkaimmasta kärjestä. Samoin Lappeenrannan kaupunginteatteri jäi ilman palkintoa.

Lipponen myönsi, että palkinnonsaajan valintaan vaikutti myös hänen tunnesiteensä pohjoiseen, sillä hän on asunut viisi ensimmäistä elinvuottaan Lapissa.

Lipposen pääharrastus on arkkitehtuuri. Sitä varten hän on tehnyt matkoja Euroopan kaupunkeihin Roomasta Kööpenhaminaan ja Pietarista Lontooseen, erityisesti tutkien barokin aikakauden rakennuksia.

Myöhemmiltä aikakausilta Lipposta on kiinnostanut jugend ja moderni suomalainen funktionalismi. 1980-luvulla Lipponen osallistui Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenenä aktiivisesti keskusteluun Helsingin keskustan, etenkin Töölönlahden kehittämisestä.

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut