Tulevana jouluna joulukinkkua voi ehkä pureksia aiempaa paremmalla omallatunnolla. Kemianteollisuus ry on ideoinut yhteistyökumppaniensa kanssa "Kinkkutempun", jossa perinteinen viemärintukkija kinkun paistorasva kierrätetään Nesteen Porvoon jalostamolle, ja siitä valmistetaan uusiutuvaa dieseliä. Polttoaine lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.
–Olemme puhuneet työryhmässä kansalaisharjoituksesta. Ajatuksena on osoittaa, että kiertotalous voi olla aivan arkista elämää. Kotona kinkun paistorasva voidaan laittaa vaikka maitopurkkiin ja viedä kierrätyspisteeseen. Muuta ei tarvitse miettiä, Nesteen viestintä- ja brändimarkkinointijohtaja Osmo Kammonen kertoo Uusimaa-lehdelle.
Lähiviikkoina virallisesti julkistettavasta Kinkkutempusta yritetään tehdä mahdollisimman valtakunnallinen.
Rasvan voi toimittaa K-citymarketeihin, suurimpiin K-marketeihin ja ehkä joillekin Neste-asemille. Lassila & Tikanoja hoitaa haasteellisen logistiikan, Honkajoki käsittelee rasvan ja toimittaa sen Nesteelle Porvooseen jalostettavaksi.
–Yritämme innostaa kansan ehdottamaan verkkosivulla, kenelle dieselpolttoaine lahjoitetaan. Bisneksestä ei ole kysymys, vaan toimimme hyvän asian puolesta. Kaikki mukana olevat maksavat omat kulunsa, mutta Neste joutuu käyttämään eniten taloudellisia panoksia, Osmo Kammonen kertoo.
S-ryhmä ja Lidl eivät kiinnostuneet."
Tempaukseen houkuteltiin mukaan myös S-ryhmää ja Lidliä, mutta ne eivät kiinnostuneet.
Koko hanke oli mennä pieleen, kun Helsingin seudun ympäristöpalvelut ehti jo ilmoittaa, ettei se salli keräystä ehdotetuissa keräyspisteissä. HSY muutti kuitenkin mielensä.
Kaikki Nesteen Porvoossa valmistama uusiutuva diesel jalostetaan jätteistä ja tähteistä. Suurin osa niistä on erilaisia eläinrasvoja.
Neste ostaa käytännössä kaiken Suomesta saatavissa olevan eläinperäisen rasvajätteen, jonka kierrätysyritys Honkajoki ensin käsittelee sopivaan muotoon.
Nesteellä uusiutuvien polttoaineiden teknologiaa kehittävän osaston johtaja Raimo Linnaila kertoo, että kinkkurasva tulee aikanaan Porvoon jalostamolle muiden eläinrasvamateriaalivirtojen joukossa, eikä sitä erotella erikseen.
Linnailan mukaan kertyvää määrää on hyvin vaikea ennakoida. Laskelmien lähtökohta on Suomessa vuosittain myytävien joulukinkkujen määrä ja siitä irtoavan paistorasvan osuus.
–Varovainen arvio voisi olla noin 10 tonnia, eli kovin suuresta määrästä ei puhuta.