"Joukkoliikenne on etusijalla" – näin Helsinki vastaa Pasilan liikennejärjestelyjä haukkuville pyöräilijöille

Riikka Jokinen

Helsingin Polkupyöräilijät ovat arvostelleet kovin sanoin Pasilan ratapihan liikennejärjestelyjä. Heidän mielestään Triplan rakennustöiden aikaiset kävely- ja pyöräilyjärjestelyt ovat huonot ja vaaralliset.

Nyt Helsingin kaupunki vastaa esitettyyn kritiikkiin. Kaupunki muistuttaa, että Keski-Pasilan liikennejärjestelyissä etusijalla on jo pelkästään käyttäjämäärien takia joukkoliikenne.

– Pasilan kautta kulkee yli 900 lähi- ja kaukojunaa vuorokaudessa.Aseman junaliikenteen mahdolliset häiriöt laajenevat helposti valtakunnallisiksi ja vaikuttavat suureen määrään joukkoliikenteen käyttäjiä, siksi Pasilan aseman ympäristöä rakennetaan junaliikenteen asettamissa reunaehdoissa, kaupunki selventää medialle lähettämässään tiedotteessa.

Seuraavana priorisoinnissa on otettu huomioon muun joukkoliikenteen katujärjestelyt ja joukkoliikennevälineistä jalkautuvat matkustajat.

Tätä perustellaan muun muassa sillä, että Pasilan pysäkeiltä nousee linja-autoihin keskimäärin noin 8 000 matkustajaa vuorokaudessa eli jopa 16 000 matkustajaa vuorokaudessa, kun myös linja-autoista jalkautuvat otetaan huomioon.

Pasilan aseman raitiovaunupysäkkejä käyttää noin 6 000 matkustajaa arkivuorokaudessa.

Sen sijaan aseman ohittaa kesäisen arkivuorokauden aikaan keskimäärin4 000 pyöräilijää.

– Talvella määrä on kymmenesosa tästä, kaupunki perustelee.

Helsingin Polkupyöräilijät ovat ehdottaneet, että rakennustöiden ajaksi Ratapihantien itäpuolen ajokaistoista tehtäisiin kaksisuuntainen ajorata, ja länsipuolen ajokaistat varattaisiin kokonaan jalankululle, pyöräliikenteelle ja joukkoliikenteelle.

– Ajokaistan muuttaminen pyöräilyväyläksi vaikuttaisi henkilöautoliikenteen sujuvuuden lisäksi myös suureen määrään joukkoliikenteen matkustajia.

– Pasilan autoliikennettä on jo rajoittanut Veturitien poistuminen käytöstä työmaan vuoksi Pasilankadun ja Radiokadun väliltä. Myös Teollisuuskadun muutostyöt ruuhkauttavat Pasilan autoliikennettä, kaupunki perustelee.

Kaupungin mukaan on Pasilan liikennejärjestelyjä on käsitelty ja käsitellään liikenteen työnaikaisten järjestelyjen ryhmässä, joka seuraa järjestelyjen toimivuutta työmaiden etenemisen myötä.

– Mahdollisuuksien mukaan järjestelyjä muutetaan ja opastusta lisätään tarvittaessa.

– Pasila on liikenteen solmukohta, ja rakentamisen aikaiset liikenteen järjestelyt tarkoittavat kompromissia kaikille alueen liikkujille, kaupunki sanoo.

Helsingin Polkupyöräilijät järjestäätorstaina 22. syyskuuta kello 16–18 kadunvaltauksen Pasilan Ratapihantiellä.

Lue myös:"Posketonta ja vaarallista" – Pyöräilijät valtaavat protestina ajoradan Pasilassa

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  2. Etätyöstä on tulossa "uusi normaali" – Työterveyshuollon ylilääkäri kertoo kullanarvoiset vinkit
  3. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  4. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  5. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  6. Helsingin poliisin laaja ihmiskauppa- ja seksuaalirikostutkinta laajentunut lisää – Epäiltyjen määrä nousi
  7. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  8. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  9. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  10. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  11. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  12. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  13. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  14. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  15. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Etätyöt toivat iljettävän vaaran putkistoihin – muista 2 minuutin sääntö, kun valutat vettä
  5. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  8. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  9. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  10. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  11. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  12. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  13. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Lauttasaaressa koeajettavana yli 30 erilaista venettä kesäkuun alussa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.