Jimi Karttusen kuolema: Nyt tulee arvostelua sekä "roskamedialle" että Suomen poliisille

Mikko Välimaa

Helsinkiläisen Jimi Karttusen kuolemasta ja Suomen vastarintaliikkeestä (SVL) käyty julkinen keskustelu kiihtyy.

Kritiikkiä kohdistetaan nyt paitsi SVL:n kanssa yhteyksissä olleisiin perussuomalaisiin kansanedustajiin, myös Suomen poliisiin.

Oikeuspoliittinen yhdistys Demla kyseenalaistaa poliisin puolueettomuuden ääriliikkeiden vastaisessa toiminnassa.

Demla julkaisi keskiviikkona lausunnon, jossa se ilmaisee huolensa "poliisin toiminnan asianmukaisuudesta ja kansalaisten oikeusturvakeinojen riittävyydestä".

Demlan puheenjohtaja Fanny Pihlström sanoo tiedotteessa, että poliisi on suhtautunut äärioikeistolaisten ryhmien toimintaan huomattavan piittaamattomasti.

Samalla vasemmistolaisesti suuntautuneita anarkistiryhmiä vastaan on käyty uusin joukkojenhallintavälinein ja -strategioin.

– Tämä ei anna kuvaa puolueettomasta ja luotettavasta poliisista, katsoo Pihlström.

Demlan mukaan poliisin toimien kohteeksi joutuneiden henkilöiden oikeusturva ei ole Suomessa riittävällä tasolla, koska kiinni otettujen on mahdotonta todistaa kokemiaan väärinkäytöksiä.

Demla on myös huolissaan uusien etälamauttimien ja ilmanpaineaseiden käytöstä, joka on yhdistyksen mukaan madaltanut kynnystä käyttää voimatoimia kansalaisia kohtaan.

– Tilanteen selkiyttämiseksi esitämme työryhmän perustamista kansalaisten oikeusturvakeinojen parantamiseksi poliisin taholta tapahtuvissa väärinkäytöksissä.

Demla on puolueista riippumaton oikeuspoliittinen yhdistys, jonka juuret ovat alun perin kansandemokraattisessa liikkeessä ja kommunistisessa puolueessa.

Kansallismielisessä Sarastus-verkkolehdessä kirjoittava emeritusprofessori Timo Vihavainen kritisoi samaan aikaan tiedotusvälineitä Karttusen kuoleman ja sitä seuranneiden poliittisten reaktioiden uutisoinnista.

Helsingin yliopiston dosentti Vihavainen katsoo, että media on vajoamassa "roskalehdistön" tasolle, vaikka sen tehtävänä olisi olla objektiivinen silloin, kun "sosiaalinen media kuohuu pidäkkeettömistä emootioista".

Vihavainen katsoo, ettei Karttusen kuolema ollut poliittisesti motivoitu, vaan seurausta tavanomaisesta pahoinpitelystä, jolla oli "yllättäen traagiset ja peruuttamattomat seuraukset".

Vihavaisen mukaan SVL on "koko kansan yksimielisesti ylenkatsoma ja sen takia myös poliittisesti varsin merkityksetön ryhmä".

–Mikäli tällaisten järjestäytyneiden ryhmien ohjelmana on muiden kansalaisten pahoinpitely, saati tappaminen, on tietenkin poliisin tehtävänä tällaisen toiminnan estäminen. Kyseinen välikohtaus ei kuitenkaan näyttäisi mitenkään liittyvän tuon kuppikunnan ohjelmaan, vaan kuuluu pikemminkin sarjaan, jota voitaisiin kuvata otsikolla 'kohtaamisia nakkikioskilla', emeritusprofessori kirjoittaa.

Karttusen kuolemasta epäillyn SVL-aktivistintoimintaa hän kuvaa primitiiviseksi.

–Vanhan sanonnan mukaan tietyt eläimet ovat äärimmäisen ilkeitä ja ryhtyvät heti hyökkäämään, kun niitä ärsytetään. Sellainen seikka näyttää olleen tämänkin murheellisen historian taustalla. Kyseessä siis tuskin voidaan sanoa olleen esimerkiksi niin sanotun viharikoksen, vaikka vihaa kyllä varmasti on mukana kaikissa nakkikioskitapauksissa.

Vihavainen puolustaa myös pääministeri Juha Sipilää (kesk.), joka on kommentoinut tapausta hyvin varovaisesti ja puhunut samassa yhteydessä Kajaanin henkirikoksesta, jossa epäiltynä on kaksi turvapaikanhakijaa.

Vihavainen on urallaan erikoistunut Venäjä-tutkimukseen. Hänet tunnetaan monikultturismin kriitikkona ja hän on työskennellyt perussuomalaisten ajatuspaja Suomen Perustalle.

Lue myös: Tuhansia odotetaanrasismia vastustavaan mielenilmaukseen Helsinkiin lauantaina

Aiheeseen liittyvää

  1. Asema-aukion kuolemantapauksesta epäilty mies on vangittu
    21.9.2016 10:24

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut