Kyselyn tulos: Enemmistö haluaa nimilaista sukupuolineutraalin

Kuvituskuva. Armi Suojanen

Kiira Koskela

Kysymys etunimien sukupuolisidonnaisuudesta luopumisesta jakaa mielipiteitä oikeusministeriön tekemässä kyselyssä. Vastaajista lähes puolet oli sitä mieltä, että sukupuolisidonnaisuudesta pitäisi luopua, kun 43 prosenttia kannatti etunimien sitomista sukupuoleen edelleen.

Osa vastaajista piti nimien jaottelua sukupuolen mukaan vanhanaikaisena. Useiden kommenttien mukaan muutos helpottaisi etenkin muunsukupuolisten ja muiden sukupuolivähemmistöjen asemaa ja nimenvaihtoa ja edistäisi tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.

Toisaalta monissa vastauksissa jako naisten- ja miestennimiin nähtiin osana kotimaista nimikäytäntöä ja kulttuuria, ja jaottelusta luopumisen arveltiin johtavan sekaannuksiin arkielämässä.

Vastaajien ikä vaikutti selvästi siihen, miten nimien sukupuolisidonnaisuuteen suhtauduttiin. Alle 20-vuotiaista vastaajista peräti 72 prosenttia olisi valmis luopumaan etunimien sukupuolisidonnaisuudesta.

Vastauksissa ehdotettiin myös jaottelua naisten-, miesten ja sukupuolineutraaleihin nimiin. Sukupuolineutraaleina niminä mainittiin esimerkiksi luontoon liittyvät nimet ja uudisnimet. Esimerkkeinä annettiin nimiä, kuten Tuovi ja Rauni.

Oikeusministeriö selvitti kesällä suomalaisten näkemyksiä koskien valmisteilla olevaa nimilain uudistamista. Kysely toteutettiin kesä-heinäkuussa otakantaa.fi-palvelun avoimessa kyselyssä. Vastauksia tuli 3 123 ja erillisiä kommentteja annettiin 4 372.

Kyselyn aihepiirejä olivat etunimen hyväksyttävyys ja sukupuolisidonnaisuus, kaksiosaisten sukunimien sallittavuus sekä sukunimisuojan kattavuus. Vastaajat kannattivat erityisesti ehdotuksia sallia kaksiosaiset sukunimet aviopuolisoille (86 % vastaajista) ja lapsille (73 % vastaajista). Etunimien hyväksyttävyyden arviointia pidettiin edelleen tarpeellisena (85 % vastaajista).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  2. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  3. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  4. Energiayhtiön kilpailusta napsahti kaksi 5000 euron voittoa helsinkiläisille junnuseuroille – "Osa rahoista menee perheille, joilla tiukka taloudellinen tilanne"
  5. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  6. Tiede: Sotahistoriaan erikoistunut arkeologi Jan Fast, 58, yrittää antaa nimen tuntemattomille sotilaille – "Hienointa olisi ollut vaikka nimi linkkuveitsessä, mutta missään ei ollut mitään viitettä"
  7. Tiede: Tapa, jonka mukaan isä saattaa tyttärensä alttarille, voi tuntua romanttiselta, mutta alkuperäinen ajatus ei sitä ole – "Ei ole perinteitä, joita olisi pakko noudattaa"
  8. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  9. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  12. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  13. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  14. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  15. T24: Eteläisestä Virosta voi olla vaikea löytää majoitusta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna – Silloin ajetaan Rally Estonia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Nämä 9 Helsingin ravintolaklassikkoa tulisi kokea edes kerran elämässä – "Keittiö ja palvelu ovat olleet ensiluokkaisia kautta aikojen"
  2. Jan Vapaavuori tyrmistyi väitteistä A-studiossa – "Maailmassa ei ole montaa organisaatiota, jossa..."
  3. Yksiöiden vuokrat pomppasivat Helsingissä – katso hurjat erot alueittain: Tällä uudehkolla alueella 30-neliön asunnosta pyydetään jo liki 1000 e/kk
  4. Rantapuistoon tuli Helsingissä grillauspaikat mutta ei julkista vessaa, koska sitä vastustettiin – "Yksilön itsekkyys koituu aina kaikkien haitaksi"
  5. Jopa kokonaisia roskapusseja jätetään suositulle mattolaiturille – Asukkaalla selkeä näkemys porsastelun syystä
  6. Ekonomi Sointu Borg on tunnettu kurvikkaista somekuvistaan ja kannustaa naisia tekemään heitä voimaannuttavia asioita – ”Jos haluan näyttäytyä avonaisen kaula-aukon kera, sen myös teen”
  7. Muutoksia Itä-Helsingin palveluissa: Kontula jäämässä ilman omaa terveysasemaa, Myllypuroa laajennetaan ja Kivikko saa jatkaa toistaiseksi
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Kuva: Senaatintorin terassi aukesi hyvin hiljaisena – juomien hintataso jakoi heti mielipiteet
  10. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  11. Espoon tämän vuoden väestönkasvusta lähes 100 % vieraskielisiä
  12. Taas uusi saari avautui yleisölle Helsingissä – piskuinen luoto luotsitupineen on saaristo pienoiskoossa
  13. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  14. "Aikataulussa ollaan enää nippa nappa" – Raidejokeri kohtasi vaikeuksia, jotka projektinjohtajan mukaan tässä kohti hanketta ovat "hankala asia"
  15. Eveliina Heinäluoma haluaa Helsinkiin uuden apulaispormestarin – "Tärkeää löytää työttömille reitti työelämään palaamiseen"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.