Turvapaikan saaneiden työllistyminen kestää 20 vuotta – laaja tutkimus EU-maista kertoo

Mikko Välimaa

EU-maista turvapaikan saaneiden ihmisten työllistyminen voi olla vuosikymmeniä kestävä haaste, arvioi tuore tutkimus.

Pakolaisten ja muiden kansainvälistä suojelua saavien ihmisten työllisyysasteen nostaminen lähelle muiden EU:n ulkopuolelta tulleiden työllisyysastetta kestää noin 20 vuotta. Vielä kauemmin kestää, että työllisyys nousee kantaväestön kanssa samalle tasolle.

Tiedot käyvät ilmi Euroopan maahanmuuttoverkoston EMN:n selvityksestä, jossa oli mukana 24 EU-maata Suomi mukaan lukien.

Kansainvälistä suojelua saaneiden pääsy työn syrjään takkuaa etenkin ensimmäisen neljän vuoden aikana, jolloin heidän työllisyysaste nousee vain 27 prosenttiin. Yhdeksässä vuodessa työllisyydessä lähestytään 40 prosenttia ja 14 vuodessa 60 prosenttia.

66 prosenttiin kansainvälistä suojelua saaneiden työllisyysaste nousee parissa kymmenessä vuodessa.

Suomessa koko väestön työllisyysaste on tällä hetkellä reilut 68 prosenttia. Luvussa on mukana sekä kantaväestö että kaikki maahanmuuttajaryhmät.

Kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa.

Turvapaikan saaneiden työllistymistä hidastavat monet käytännön seikat, joista tärkeimmät ovat koulutuksen ja kielitaidon puute. Esteitä ovat myös monet psykologiset ja fyysiset vaivat ja puutteelliset sosiaaliset, eli "suhteiden" puute.

Tutkimuksen mukaan pakolaisten koulutustaso vaihtelee merkittävästi. Kun iranilaisista perustason ylittävä koulutus on 90 prosentilla tulijoita, jäi afgaaneilla osuus 26 prosenttiin.

Turvapaikan saaneiden työllistyminen on ratkaisevan tärkeää, jos hyvinvointivaltion palveluita halutaan vielä ylläpitää.

EU-maissa rekisteröityi viime vuonna ennätykselliset 1,25 miljoonaa turvapaikanhakijaa, ja myönteisiä turvapaikkapäätöksiä tehtiin 52 prosentissa tapauksista.

Myönteisten päätösten osuus on kasvanut EU-maissa viime vuosina. Vuonna 2010 myönteisten päätösten osuus oli 25 prosenttia.

Kaikissa jäsenmaissa kansainvälistä suojelua saaneilla on lain mukaan pääsy työmarkkinoille. Se ei kuitenkaan takaa työllistymistä, ja EU-maiden välillä on suuria eroja työllisyyspalveluiden tarjoamisessa.

Suomi saa tutkijoilta kiitosta muun muassa lukutaidottomille tarjotuista kieliopinnoista sekä ammattitaidon arvioinnista. Myös Suomen tapa tarjota asunto- ja talousneuvontaa sekä järjestellä vuokravelkoja mainitaan hyvänä käytäntönä.

Vuokravelkojen järjestelyillä on estetty muun muassa useita käännytystapauksia, tutkimus kertoo.

Kelan maksama perusturva sekä helposti haettavissa olevat sosiaalietuudet nostetaan myös esille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jaana Kuula astui Triplan musiikkimuseoon ja koki ylitsevuotavan tunnevyöryn – "Ei sitä soittoa voi liikuttumatta kuunnella"
  2. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  3. Legendaarinen Rinneradio esiintyy tänään ilmaisella terassikeikalla Helsingissä
  4. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  7. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia
  8. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  9. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  10. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  11. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  12. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  13. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  14. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  15. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Ville Haapasalo aikoo perustaa leipomon Helsinkiin – myy veretseisauttavia energiapommeja
  2. Suomalaiset paljastivat kiihottavimmat seksiasennot: "Äärimmäisen nautinnollinen" – tämän takia 69 on inhokki
  3. T24: Nyt kannattaa mennä Tallinnaan – Koronan takia alentunut kysyntä on laskenut hotelli- ja ravintolahintoja
  4. Lörtsy-Suomi hullaantui Ville Haapasalon kaloripommeista – täynnä juustoa, voita ja kermaa
  5. Näin paljon katusoittaja tienaa Helsingin keskustassa – Esa-Pekan bändin yllätys saa Mobilepayn laulamaan
  6. Helsinkiin aukesi ilman myyjää toimivia ruokakauppoja – tämä summa oltava tilillä, jotta kylmäkaapin oven saa auki
  7. Helsingin edustalla järjestetään kovanluokan kesäfestari – "Kumiveneellä tai sup-laudalla ei kannata tulla"
  8. Senaatintorin terassin 6,90 euron hintaisesta ruoka-annoksesta tuli välittömästi hitti – "Herkullinen, murea ja lämmin!"
  9. Itä-Helsinki nousi asuntosijoittajien suosioon – ekonomisti listaa tekijät, jotka nostavat vetovoimaa
  10. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  11. Helsinkiläisiä hämmästyttävä katuorkesteri saa aikuisetkin kyykkyjumppalle keskellä kaupunkia – "Jengi menee mukaan siihen, mitä ympärillä tapahtuu"
  12. Grilliherkuttelu näkyy eläinsairaalassa – Ihmisten ruoanjämät voivat viedä koiran jopa leikkauspöydälle
  13. Tämä on Helsingin yrittäjien yleisin ammatti – Yrityksiä perustettiin tänä vuonna varovaisemmin koronan vuoksi
  14. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  15. 3600 ihmisen asuinalueen rakentaminen alkoi – Kalasataman liikenteeseen useita muutoksia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.