Kauppakeskukseen aukeaa Olkkari

Jussi Vehkasalo

Kauppakeskus Arabian toiseen kerroksen avataan kaupunkiolohuone Olkkari syyskuun alussa.

Olkkarin tarkoitus on tarjota ei-kaupallinen tila, jossa voi viivähtää tapaamassa ihmisiä, lukemassa lehtiä, tekemässä etätöitä, opiskelemassa, leikkimässä tai juomassa kupin kuumaa.

Olkkari sijaitsee kakkoskerroksen Tokmannin vieressä.

Tilaa on valmisteltu uutta tehtävää varten talkoovoimin elokuussa. Huonekalut Olkkariin saatiin Paavalin seurakunnan Itä-Pasilan seurakuntakodista, joka on sulkenut ovensa.

Olkkarin Facebook-sivujen mukaan tilan olisi tarkoitus olla auki mahdollisimman paljon kauppakeskuksen aukioloaikojen mukaan.

Syksyllä Olkkarin Takahuoneessa järjestetään monenlaista ohjelmaa: kielikoulua, tukiryhmiä, jumalanpalveluksia ja eri ryhmien kokoontumisia. Niistä tiedotetaan syksymmällä.

Olkkariin haetaan myös ihmisiä, joilla olisi aikaa tulla päivystämään tilaan kerran tai kaksi viikossa.

Päivystykseen kuuluu kahvin keittäminen, ihmisten tervehtiminen ja vastaanottaminen sekä yleisen viihtyvyyden turvaaminen.

Olkkaria ovat toteuttamassa Paavalin seurakunta, Turvapaikanhakijoiden tuki ry, MCC Helsinki, Helsingin työttömät ja Klaari Helsinki.

Mukaan ovat tulossa myös Arabian nuorisotalo, Artova, DIAK, Kalliola Setlementti ja Yhteisvastuukeräys.

Aiheeseen liittyvää

  1. Helsinki hätistää kakkivia hanhia uudella kikalla – kuvat 21.6.2016 8:55

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut