Muistatko tämän Jaffa-mainoksen – 90-vuotias tekijä on täydessä vedossa

Erik Bruun, yksi maailman tuotteliaimmista graafikoista, täytti keväällä 90 vuotta. Hän on yhä täydessä vireessä ja jatkaa työskentelyä.

Hänen uutta tuotantoaan ovat muun muassa vuoden 2015 Pori Jazzin juhlajuliste ja uunituore Sulka-postimerkki. Tällä hetkellä loppusuoralla on useampikin juliste.Bruun kertoo keskiviikkona 20.7. kello 14 Helsingin Roihuvuoren palvelukeskuksessa urastaan ja töistään keskiviikkona. Bruunin näyttelyt kiertävät vuoden aikana Suomen Kulttuurirahaston tuella eri puolella Suomea tärkeinä näyttelypaikkoina myös hoito- ja hoivalaitokset.

Kesän ja syksyn aikana näyttely on esillä useammassakin paikassa Itä-Helsinkiä.

Televisio oli harvinaisuus ja sanomalehtien painojälki mustavalkoista.

Erik Bruun on suunnitellut lähes 600 julistetta, kymmeniä postimerkkejä, kirjanomistaja-merkkejä, seteleitä, yritys- ja yhdistysmerkkejä sekä suunnitellut lukuisten julkaisujen ulkoasun.

Hartwallin Jaffa-limsa sai alkunsa vuonna 1949 ja ensimmäiset Jaffa-julisteet syntyivät Bruunin työpöydällä 1950-luvulla. Tuolloin suomalaisissa kotitalouksissa televisio oli harvinaisuus ja sanomalehtien painojälki mustavalkoista. Värikkäällä mainosjulisteella esiteltiin suomalaisille uutuustuotteita.

– Hartwall Jaffa -brändin ja Erik Bruunin yhteistyö on kestänyt jo yli 60 vuotta. Moni suomalainen tunnistaa Hartwall Jaffan juuri Bruunin julisteista ja halusimme tällä kampanjalla kunnioittaa tätä arvokasta työtä. Raikkautta pirskahteleva Jaffa-appelsiinijuliste oli luonteva tapa onnitella syntymäpäiväsankaria, Hartwallin virvoitusjuomien tuotepäällikkö Karita Taura kertoo.

Eläinaiheista Bruunin klassikoiksi on noussut erityisesti Saimaan norppa (1974), josta sittemmin tuli myös Suomen Luonnonsuojeluliiton tunnus.

Bruunin suunnittelemia ovat mm. Tikkurila Oy:n, Amos Anderssonin museon, Kas Kasin, Musiikki-Fazerin, Matkailun edistämiskeskuksen ja Metsä-Serlan liikemerkit. Osa merkeistä on yritysten lopettamisen tai muutosten jälkeen kadonnut kartalta tai muuten vaihdettu uuteen. Jotkut niistä ovat iskostuneet niin osaksi yritystä tai yhdistystä, että ne sellaisenaan tai pienin muutoksin ovat yhä käytössä.

Bruun ei ole koskaan käyttänyt Jaffa-töidensä suunnittelussa tietokonetta, vaan teokset ovat aina syntyneet siveltimellä.

Tuorein Jaffa-juliste on vuodelta 2013. Hartwall tilasi sen taitelijaprofessorilta, kun Bruun täytti 86 vuotta. Bruun palasi aiheen pariin yli 50 vuoden tauon jälkeen, sillä tätä edeltävä työ valmistui vuonna 1962.

Tilaisuus Roihuvuoren palvelukeskukseessa20.7. kello 14, osoite:Kettutie 8 I.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut