Hernesaaren alueen kaduilla alkaa heinä-elokuussa liikennöidä kaksi robottibussia. Bussit ovat samanlaisia kuin vuosi sitten pidetyillä Kivistön asuntomessuilla. EasyMile EZ10 -busseissa on tilaa yhdeksälle ja ne ajavat ilman kuljettajia. Bussit toimivat joko laserohjaustekniikalla tai GPS-paikannuksen avulla.
Helsingin jälkeen bussit menevät elokuun ja syyskuun ajaksi Espooseen ja lokakuun ja marraskuun ajaksi Tampereelle, jossa ne operoivat ensilumen tuloon asti. Kokeilut jatkuvat tämän jälkeen ensi keväänä.
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin mukaan bussit ovat tervetullutta edistystä. Maailmalla bussit ovat edelleen harvinaisia.
–Helsinki haluaa olla kansainvälisesti tunnettu kehittämis- ja kokeiluympäristö uusille fiksuille tuotteille ja palveluille, kuten älykkään urbaanin liikkumisen ratkaisuille. SOHJOA-hanke on uusien liikkumisratkaisujen kehityksen kärjessä. Robottibussit voisivat tuoda ratkaisun moneen kaupunkiliikenteeseen liittyvään haasteeseen ja tarpeeseen. Toivotamme automaattiset bussit ja niiden ympärille teknologioita ja palveluja kehittävät yritykset ja tutkimustahot tervetulleeksi Helsinkiin kokeilemaan ja kehittämään, Sauri kertoo.
Hanke on Metropolia-ammattikorkeakoulun ylläpitämä ja sitä tukee Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, joka on myöntänyt hankkeelle kokeiluluvatturvalliseen tieliikenteen automaation kokeiluun.
Juttua muokattu 14.7.2016 kello 13.51: lisätty tieto Trafin myöntämästä poikkeusluvasta.