Miljoona-allas uitettiin Katajanokalle – matka kesti kellon ympäri

Miljoonan euron arvoinen uima-allas on uitettu Salon Teijosta Helsingin Katajanokalle.

Allas lipui Kauppatorin edustalle tiistaina puoliltapäivin, jonka jälkeen se ujutettiin paikoilleen osaksi Allas-merikylpylää.

Teräsrakenteinen allas rakennettiin Western Shipyardin Teijon telakalla.

Allas on pituudeltaan 33 metriä ja leveydeltään 21 metriä. Sen sisälle mahtuu 25 metriä pitkä ja 15 metriä pitkä uima-allas.

Allas Sea Pool Oy:n Facebook-sivujen mukaan altaan kuljetus Teijosta alkoi maanantaina meriteitse kohti pääkaupunkia. Matka kesti vajaan vuorokauden.

Kaikkiaan Katajanokan merikylpylään tulee kolme uima-allasta.

Kaksi altaista on lämmitettyjä makean veden altaita, joista toinen on nyt paikalle uitettu iso allas ja toinen lasten allas. Nämä altaat täytetään vesijohtovedellä.

Lisäksi kylpylään tulee merivesiallas, jonka vesi on uv-teknologialla puhdistettua Helsingin merivettä.

Kaksi isointa allasta ovat tulevaisuudessamyös talvikäytössä.

Altaat eivät ole vielä uimareiden käytössä, vaan ne avautuvat tämänhetkisen suunnitelman mukaan elokuun alussa.

Samalla merikylpylässä juhlitaan avajaisia, kun myös saunat valmistuvat.

Elokuusta eteenpäin merikylpylän tarjonta täydentyy myös esimerkiksi livekeikoilla ja elokuvanäytöksillä. 27. elokuuta vietetäänvenetsialaisjuhlia.

Merikylpylän terassikahvila avautui kaupunkilaisille viime lauantaina.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut