Helsingin kaupunki käynnistää tarjouskilpailun Vuosaaressa sijaitsevan Nordsjön kartanon myynnistä.
Suojeltu Nordsjön kartanon päärakennus on todennäköisesti 1800-luvun alkupuolelta ja sen laajennus valmistui vuonna 1897.
Ostajalla on velvollisuus peruskorjata tyydyttävässä kunnossa oleva kartano.
Merkittävin korjaustarve liittyy rakennuksen julkisivuihin.
Rakennus on peruskorjattu nykytilaansa sekä rakenteiden että talotekniikan osalta 1990-luvun alkupuolella.
Kartanossa toimi päiväkoti vuoteen 2015 saakka.
Asemakaavan mukaan kartanorakennuksen tontti kuuluu palvelurakennusten korttelialueeseen.
Rakennukset myydään ja vuokra-alue vuokrataan asemakaavan mukaiseen käyttöön.
Myyntiin sisältyy myös kivirakenteinen maakellari ja puurakenteinen varasto- ja jätekatosrakennelma, joka tulee purkaa.
Kartanon maa-alue säilyy kaupungin omistuksessa ja se vuokrataan ostajalle.
Kartanoa ympäröi kaupungin omistuksessa oleva julkinen puisto. Kaupunki myi jo vuonna 2015 Vuosaaren kartanoon kuuluvan pehtoorin talon.
Tarjousaika päättyy 24. elokuuta, tarjouksen tulee sisältää rakennuksista tarjotun kauppahinnan lisäksi suunnitelma tulevasta toiminnasta.