Rane narauttaa vankeja huumeista viikoittain – "90 prosenttia vangeista on riippuvaisia"

toimitus

Viisivuotias Rane-koira voitti Rikosseuraamuslaitoksen huumekoirien SM-kilpailun. Päivien aikana suoritettiin erilaisia tehtäviä, joissa oli tiukat aikarajat. Paikalla on myös yleisöä, jota koira ei saanut huomioida.

Koirat etsivät huumekätköjä esimerkiksi laukuista, ulkoalueilta sekä ajoneuvosta. Tuomarit arvioivat muun muassa koiran motivaatiota, ohjattavuutta ja työskentelyä ohjaajan kanssa. Tuomirannan mukaan kilpailuun ei varsinaisesti harjoiteltu.

–Sinne mennään työkunnossa, hän sanoo.

Tuomirannan mukaan kaikkia tehtäviä ei tarvitse voittaa.

–Tasainen suoritus takaa menestymisen, hän sanoo.

Rane työskentelee päivät huumekoirana ohjaajansa kanssa Keravan vankilassa. Vankilan vangeista noin 90 prosenttia on päihderiippuvaisia, ja huumeita kulkeutuu jatkuvasti vankilaan eri reittejä. Rane tekee pieniä huumausainelöytöjä viikoittain.

–Yleinen näkemys on, että huumeiden käyttö on lisääntynyt kaduilla ja lisääntynyt vankilassa, sanoo Tuomiranta.

Pienetkin määrät on löydettävä."

Vankilaan lähetetään huumeita esimerkiksi postin kautta. Pienetkin määrät on löydettävä, sillä jatkuvasti huumausaineiden vaikutuksen alaisena oleva vanki on turvallisuusriski.

Myös koiran turvallisuudesta huolehditaan. Sellit tarkastetaan ennen kuin koira päästetään nuuhkimaan. Joskus huumausaineita saattaa lojua pöydällä.

Jos Rane löytää huumausainetta, se ilmoittaa siitä raapimalla löytökohtaa. Tuomirannan mukaan vangit suhtautuvat koiraan pääasiallisesti hyvin.

–Huumekoiran tuleminen selliin voi olla vangille epämiellyttävä tilanne, hän sanoo.

Yleinen näkemys on, että huumeiden käyttö on lisääntynyt."

Rodultaan Rane on labradorinnoutaja. Tuomirannan mukaan labradorinnoutajan koulutettavuus tekee siitä erinomaisen virkakoiran, vaikka yksilöissä on eroja.

Kaikki eivät sovellu työtehtäviin. Koulutus huumekoiran tehtävään alkaa pennun ollessa kahdeksankuukautinen ja jatkuu koko työuran. Noin kaksivuotiaana koira on työikäinen.

Koiralle opetetaan päähuumausaineet, joihin uudetkin huumeet pohjautuvat. Uuden hajun opettelu vie muutaman päivän. Rane osaa etsiä myös aseita, mutta niitä ei ole Keravan vankilasta löytynyt.

Koiralle työtehtävät ovat ikään kuin leikkiä.

–Se haluaa miellyttää ohjaajaa, kertoo Tuomiranta.

Tuomiranta kuvailee koiraansa rauhalliseksi yksilöksi, joka on tasainen työssään.

Rane sai mestaruudestaan palkinnoksi pokaalin, palloleikkejä ja kasan luita. Jos hyvä työkunto säilyy, Ranella voi olla edessään vielä lukuisia menestyksekkäitä kilpailuja, sillä huumekoirat voivat työskennellä kymmenvuotiaiksikin asti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rastilan leirintäalueella kesää vietetään melko normaalisti – kansainvälisissä vieraissa kato, matkailuautojen suosio näkyi jo ennen koronaa
  2. Nyt on kuumottavaa liikkua! – Korkeasaaressa on 150 valkoposkihanhen pesää, eläintarha joutui rajaamaan niille omia alueita
  3. Senaatintorin jättiterassille tulossa lähes 500 asiakaspaikkaa – Nämä yrittäjät voivat hakea mukaan
  4. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  5. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  6. Mieskuski ajeli pelkillä vanteilla – ei osannut kertoa, mistä oli tulossa ja minne menossa
  7. Norppien köllöttelyä katsottiin 1,2 miljoonaa kertaa, ensimmäistä kertaa nähtiin myös norppien välisiä kärhämiä – mutta missä on Pullervo?
  8. T24: Viro avasi rajat ja laivayhtiöt lisäsivät laivavuoroja Helsinki-Tallinna-reitille – Matkustajamäärät ovat kuitenkin vielä vähäisiä
  9. Nimitys: Suomen Suoramainonnan toimitusjohtajaksi Jari Mankonen
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Epäily: Lihaksikas, ruskettunut miespyöräilijä pahoinpiteli naisen ratsupolulla Oittaalla – kuva
  12. Poliisi takavarikoi alaikäiseltä viinakauppiaalta kymmeniä litroja kirkasta viinaa Vantaalla
  13. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  14. Helsinkiin 400 uutta mopoksi rinnastettavaa sähköistä kaupunkipyörää – "Varteenotettava vaihtoehto työmatka-autoilulle"
  15. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  2. Helsingistä risteillään kesällä joka toinen päivä Riikaan – alus otetaan Tukholman-reitiltä
  3. HS: 134-metrisestä tornista heitettiin taas tavaraa, poliisi teki kiinnioton
  4. Sari, 44, pyysi kaupunkia tarkistamaan Seat Ibizansa päästöarvot, sai yllätyksekseen takaisin 173 euroa – "Työntekijäkään ei tiennyt muutoksesta"
  5. Tätä on odotettu: HSL lupaa matkakortin nettilatauksen viimein käyttöön maanantaina
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. T24: Tallink sulkee City-hotellinsa Tallinnan keskustassa syksyllä – Luvassa on myös lisää irtisanomisia
  8. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  9. Anna Puolakka, 38, kurssittaa sotilaita Santahaminassa – "Ensimmäinen nainen ylenee kenraaliksi 2030-luvulla"
  10. Hävityksen kauhistus Senaatintorilla – kirkkoherra sotketusta Tuomiokirkon muurista: "Jonkun yksittäisen tekijän aikaansaannoksia"
  11. Palkkasurman uhriksi joutunut Volkan surmattiin Vuosaaressa vuonna 2003 – Jari Aarnio joutuu jälleen vastaamaan syytteisiin
  12. T24: Tallink tuo uuden aluksen Helsinki-Tallinna-reitille – Victoria I aloittaa päiväristeilyt 8.6.
  13. Helsingin vanhin etninen ravintola päihitti epäilijät – avajaisten jälkeen 1980 tokaistiin: "Poika, sulla on puoli vuotta aikaa"
  14. Laajasalon bulevardin rakentaminen alkaa jo tänä vuonna – tulee aikanaan jatkumaan Herttoniemeen saakka
  15. Salaperäistä rakennusta myydään Helsingissä 7 miljoonalla eurolla – väite upeiden kotkaveistosten alkuperästä suututti taiteilijan suvun

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.