Helsinki avaa uuden palvelun työttömille ja työttömyysuhan alla oleville maahanmuuttajille

Kuvituskuva Johanna Erjonsalo
Kaisa Paastela

Kaisa Paastela

Helsingin kaupunki avaa työttömille ja työttömyysuhan alaisille helsinkiläisille maahanmuuttajille matalan kynnyksen ohjauspalvelun.

Stadin osaamiskeskuksen yhteyteen tuleva palvelu on suunniteltu yhdessä TE-hallinnon, pääkaupunkiseudun osaamiskeskusten ja kaupunkien maahanmuutosta vastaavien tahojen kanssa.

Palvelun tavoitteena on tarjota koronaepidemian aikana helsinkiläisille maahanmuuttajille työllistymistä edistäviä palveluja, kuten koulutusta ja valmennusta. Lisäksi palvelu ohjaa asiakkaita tarvittaessa muiden palveluiden piiriin.

Helsingissä oli loppuvuodesta 2019 noin 15 000 vieraskielistä työtöntä. Määrän odotetaan kasvavan huomattavasti.

– Osaamiskeskus haluaa kantaa vastuunsa ja kehittää toimintaansa siten, että helpotamme työttömien siirtymistä työhön ja koulutukseen poikkeusaikoinakin. Näin osaltamme helpotamme TE-viranomaisen suurta työmäärää ja mahdollistamme asiakkaittemme työ- ja opinpolun aloittamisen myös poikkeustilanteessa, kertoo Stadin osaamiskeskuksen koulutuspäällikkö Frans Winstén.

Lue myös: Raportti paljastaa: maahanmuuttajien kotoutuminen ei onnistu toivotusti edes toisessa sukupolvessa – ”Luvut ovat huolestuttavat"

Palvelu toimii toistaiseksi tai siihen saakka, kunnes koronavirusepidemia on laantunut. Stadin osaamiskeskuksen ohjauspalvelusta voi kysyä koulutukseen ja työllistymiseen liittyviä neuvoja, ja asiakkaaksi voi ilmoittautua yhdellä puhelinsoitolla tai täyttämällä verkkolomakkeen. Osaamiskeskus tarjoaa kursseja ja valmennusta myös poikkeusaikana.

– Kartoitamme asiakkaan osaamista, suunnittelemme asiakkaan kanssa yksilöllistä polkua kohti työelämää tai koulutusta ja valmennamme työhaastatteluihin. Käymme myös läpi asiakkaittemme CV:t ja muut työnhakuun liittyvät asiakirjat, Winstén täsmentää tiedotteessa.

Stadin osaamiskeskuksen palvelu on auki arkisin kello 9–15 numerossa 09 3102 8705. Palvelua on mahdollista saada suomeksi ja englanniksi. Omakielistä palvelua pyritään antamaan mahdollisuuksien mukaan.

Lue myös : Uusi etuus vireillä: 723 e/kk, mikäli olet ottanut lapsesi pois koulusta tai tarhasta

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.