Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Töölöön tulee taas mittava katutyömaa – raitiolinja 8:n reitti remonttiin kahdeksi vuodeksi

Tänä vuonna Helsingissä alkavista katuhankkeista mittavin on loppuvuodesta käynnistyvä Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun uudistus. Muita keskeisiä rakentamiskohteita ovat rautatieaseman pyöräily- ja jalankulkutunneli sekä Ilmalan raitiotie.

Helsinki tavoittelee entistä parempia työmaajärjestelyjä kaikilla katutyömailla, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

– Tavoitteenamme on parantaa poikkeusjärjestelyjä ja pitää työmaat entistä sujuvampina ja siistimpinä, sanoo pormestari Jan Vapaavuori.

Kaupunki aikoo panostaa myös viestintään ja vuorovaikutukseen etenkin työmailla, jotka koskevat raitiolinja 8:n reittiä.

– Erityisesti Caloniuksenkadun, Runeberginkadun ja Helsinginkadun uudistuksen vaikutukset ovat niin valtavia, että haluamme ottaa lähialueiden asukkaat ja yrittäjät huomioon niin ennakkoon kuin työmaan aikana poikkeuksellisen hyvin, Vapaavuori lisää.

Caloniuksenkadulle, Runeberginkadulle ja Helsinginkadulle rakennetaan yksisuuntaiset pyörätiet kadun molemmin puolin. Uudistuksen yhteydessä uusitaan laajasti katujen alla oleva kunnallistekniikka.

Raitioliikennettä nopeutetaan korotetulla ratikkakaistalla Caloniuksenkadulla ja osalla Helsinginkatua. Helsinginkadun päässä kiskoja suoristetaan, helpotetaan ratikoiden kääntymistä risteyksissä sekä tehdään pysäkkimuutoksia, jotta ratikkaliikenne olisi nykyistä sujuvampaa. Uudistus alkaa loppuvuodesta 2020 ja kestää noin kaksi vuotta.

Rautatieaseman pyöräily- ja jalankulkutunneli rakennetaan ratapihan ali päärautatieaseman ratakiskojen alle. Tunnelin valmistuessa idän ja lännen välinen pyöräliikenne siirtyy rautatieaseman edestä pois.

Tunneliin tulee HKL:n omistama pyöräkeskus ja pyöräparkki 900–1000 polkupyörälle. Rakentaminen alkaa syksyllä 2020 ja kestää maaliskuulle 2023.

Ilmalaan rakennetaan jatkoa 9-linjan ratikalle Pasilankadulta Ilmalantorille. Samalla uusitaan katujen alla olevat viemärit ja kaapelit.

Veturitietä levennetään Höyrykadun ja Hakamäentien välillä, ja junaradan ylittävä silta uusitaan. Sillasta tulee kolme kertaa entistä leveämpi. Veturitielle tulee uudet jalkakäytävät ja pyörätiet.

Myös Ratapihakortteleiden katuja aletaan rakentaa vaiheittain asuntorakentamisen kanssa. Rakentaminen alkaa kesä–heinäkuussa Ilmalan raitiotiestä ja jatkuu siltatyömaahan ja Ratapihakortteleihin, jotka valmistuvat arviolta kesällä 2023.

Kulosaaren puistotie uudistetaan pyöräkaduksi, ensimmäiseksi osaksi Itäbaanaa, joka on pyöräliikenteen pääväylä idän suunnasta keskustaan. Pyöräkadulla pyörät ja autot ajavat samalla ajoradalla. Autot sovittavat nopeutensa pyöriin.

Lähes kahdeksan kilometrin mittainen Itäbaana rakennetaan osissa joko muiden hankkeiden yhteydessä tai erikseen. Kulosaaren osuuden rakentaminen alkaa syksyllä 2020 ja kestää vuoteen 2021.

Katuja rakennetaan monin paikoin muuallakin Helsingissä. Munkkiniemen alueella on useita katutöitä ja Herttoniemen yritysalueella peruskorjataan useita katuja uutta asuinrakentamista varten.

Hietaniemenkadun huonokuntoinen jalkakäytävä ja koivukuja uusitaan. Töölönlahden ja Eläintarhanlahden välille rakennetaan tulvapato ja samalla uusitaan lahtien välinen jalankulun ja pyöräliikenteen silta.

Lisätiedot kaikista keskeisimmistä tänä vuonna alkavista katutöistä löytyvät osoitteesta hel.fi/katurakentaminen.