Vartiosaari halutaan muuttaa huvilasaaresta jopa 7 000 asukkaan siltakaupunginosaksi

Nykyisin vanhojen huviloiden asuttama Vartiosaari muuttunee tulevaisuudessa 5 000 - 7 000 asukkaan kaupunginosaksi. Saareen rakennetaan silta Laajasalosta. Kaupunkisuunnitteluvirasto

Sanna Jompero

Helsinki saanee jälleen uuden merellisen kaupunginosan, kun Vartiosaaren rakentaminen pääsee aikanaan alkamaan.

Viime vuosina Helsinki on ottanut ahkerasti rantojaan asuinkäyttöön. Meren äärelle on parhaillaan rakenteilla uusia kaupunginosia muun muassa Kalasatamaan, Jätkäsaareen, Kruunuvuorenrantaan ja Koivusaareen.

Nykyisin pääosin lomakäytössä olevalle, itäisessä Helsingissä sijaitsevalle Vartiosaarelle suunnitellaan asuntoja 5000–7000 asukkaalle.

Kyseessä olisi silta- ja raitiotieyhteyden päässä oleva uusi kaupunginosa, jossa nykyiselle huvilayhdyskunnalle seuraa tekisivät 10–15 vuoden säteellä niin korkeat kerrostalot kuin matalat pientalotkin.

–Vartiosaaresta ollaan tekemässä uutta saaristokaupunginosaa, jossa uudisrakentaminen tapahtuu olemassa olevan ympäristön ehdoilla, toteaa projektipäällikkö Ritva Luoto kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Saarella on nykyisin noin 50 huvilaa, jotka sijaitsevat saaren rantamilla. Huviloista puolet on kaupungin ja puolet yksityisessä omistuksessa.

Kesäisin kaupungin omistamissa huviloissa järjestetään muun muassa lasten leirejä.

–Tavoitteena on, että kaikki huvilat saadaan säilytettyä ja että rannat saataisiin yleiseen käyttöön. Suunnitteilla on rantareitti saaren ympärille ja virkistyspalveluita, kuten saunoja, kahviloita, melontakeskuksia, uimapaikkoja, ehkä pienvenesatama, Luoto maalailee suunnitelmia.

Saaren kulttuuriympäristö- ja luontoarvoja pidetään merkittävinä.

Uudisrakentaminen on suunniteltu siten, että matalampi rakentaminen sijoitettaisiin lähemmäksi huviloita ja rantaa.

Kerrostalot rakennettaisiin saaren keskiosaan, jonka kautta kulkisi myös keskustasta Laajasalon kautta kulkeva ratikkayhteys. Ratikkakiskojen vieressä kiemurtelisi saaren läpi kevyen liikenteen väylä.

Luodon mukaan osa kerrostaloista voisi olla "hyvinkin korkeita" ja niistä olisi merinäköala.

Kaupunkisuunnittelulautakunta käsitteli Vartiosaaren osayleiskaavan tarkistettua esitystä kokouksessaan tällä viikolla.

Tavoitteena on, että kaupunginvaltuusto päättäisi osayleiskaavasta loppuvuodesta. Tämän jälkeen alkaa asemakaavan laatiminen.

Rakentamisen voisi varovaisen arvion mukaan alkaa 2020-luvulla.

Rakentamisen tiedetään aiheuttavan vastustusta. Muun muassa Museovirasto on ollut huolissaan alueen kulttuuriympäristö- ja luontoarvoista, mikäli asuntorakentaminen toteutuu suunnitellussa mittakaavassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Vuonna 1948 syntyneet Pekka, Lauri ja Pauli harjoittelevat Käpylän jalkapallokentällä SM-kisoihin – tämä potku on kielletty yli 70-vuotiailta
  3. Paulan ja Sepon puutarhaohjelmasta tuli ajankohtainen – "Kasvien hoitaminen tuo hyvinvointia tämän ahdistuksen keskellä"
  4. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  5. Upea tanssiteos nähdään Pasilassa syksyllä – tarjolla raikas näkökulma liikkeeseen
  6. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  7. Matkailu: Olisitko arvannut, että Suomesta löytyy yhä 80 majakkaa, kun mukaan lasketaan myös pookit? – Minna Tauru olisi, sillä hän harrastaa majakoiden bongaamista
  8. Pohjois-Haagan katutyöt etenevät – autoilijoiden kaistat siirtyvät sitä mukaa, kun kuoppia täytetään
  9. Omat rahat: Osakesijoittaja Sampo Arola, 37, tavoittelee taloudellista riippumattomuutta huonosta viime vuodesta ja koronasta huolimatta – "Nyt pidän töitäni mielekkäinä, mutta saatan nähdä asian eri tavalla kymmenen vuoden kuluttua"
  10. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  11. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  12. Saitko lapsen alkuvuonna? – Jo lähes 600 helsinkiläisvauvaa on saanut upean kulttuurikummin
  13. Pitäjänmäki on askeleen lähempänä omaa asukastilaansa – nyt tarvitaan asukkaiden aktiivisuutta
  14. Suomen nousu tarvitsee kaupunkipolitiikkaa
  15. Lukijalta: Suomi tarvitsee jättimäisiä Antonov-kuljetuskoneita mansikoiden kuskaamiseen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Bussilla pääsee nopeammin, mikä tästä tekee pikaratikan?" – 41 minuutin väitteestä roihahti kuuma nettikeskustelu
  2. Asukkaat alkoivat vältellä Mustikkamaata ja Isoisänsiltaa – arkkitehti ei sulje pois varoituskylttejä tai kaistaviivoja
  3. Onko tässä Suomen pienin ravintola? – "Saan ottaa sisään 4 asiakasta, ei mitään järkeä!"
  4. Taksinkuljettajien ajotaidoissa raju romahdus Helsingissä – Poliisi: "Vaarannat ihmisten elämää olemalla huono kuljettaja"
  5. HSL:n säästöjen seuraus: Bussit voivat ruuhkautua samalla hetkellä, kun koronan toinen aalto uhkaa
  6. Itäkeskuksen vieressä ränsistyvän Puhoksen kehittäminen uinuu – HOK-Elanto tarjoaa Elmulle keikkapaikkaa
  7. Posti ei kertonut asiakkaille, ettei muuttoilmoituksen henkilötietoja ole pakko antaa mainostajille, sai 100 000 euron seuraamusmaksun – Kaksi muutakin yritystä joutuu maksamaan tietosuojalain rikkomisesta, syynä muun muassa raskausutelut työnhakijoilta
  8. Senaatintorista tuunataan megaterassi kesäksi – "toteutuksen tulee olla tyylikäs"
  9. 12 kuoli koronaan Suursuon sairaalassa – USU: Kaikki hoitajat eivät käyttäneet suojavarustusta, kun potilaita hoidettiin samassa huoneessa koronaepäillyn kanssa
  10. Kaupunki aikoo luopua ravintolalegenda Kappelin rakennuksesta –  kellarissa sisäilmaongelma
  11. Sadan metrin jono Suomenlinnan lauttaan – "Ollaan kuitenkin aika kaukana lautan maksimimatkustajamäärästä"
  12. Korona sai työnantajat varovaisiksi – Näin suuret konsernit jatkavat työntekijöiden etätyöskentelyä
  13. Puutarhakalusteet menevät kuin kuumille kiville – erilaisten materiaalien sekoittaminen on nyt trendikästä
  14. Kauppakeskus Itiksen kävijämäärä kasvoi selvästi – taittuiko jo koronan valtakausi?
  15. Isoisänsillan ruuhkat ahdistavat ihmisiä – voiko korona tarttua sillalla?

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.