Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bussikuski oli vähällä ajaa pysäytysmerkkiä näyttäneen liikenteenohjaajan päälle – "Piittaamattomuus lisääntynyt valtavasti"

Liikenneraivo näkyy ja tuntuu työmailla joka päivä.

Keravantiellä, joka tunnetaan myös nimellä maantie 148, tehdään parhaillaan touko–kesäkuun vaihteessa liikenteelle käyttöön otettavien ajokaistojen asfaltointeja.

Keravantien eteläpuolelle Lahdentien yli rakennetaan uusi suojatie. Kanniston ratasillan kohdalla tehdään vesijohdon siirtotöitä.

Työmaita on vilkkaalla tieosuudella useissa eri kohdissa ja liikennettä joudutaan pysäyttelemään tuon tuostakin – jopa aamu- ja iltaruuhkien aikana.

– Autoilijoiden piittaamattomuus on lisääntynyt aivan valtavasti, kertoo projektipäällikkö Riitta Parviainen Liikennevirastosta.

Edes liikenteenohjaajan pysäytysmerkki ei hetkauta kiireisiä kuskeja, vaan autolla ajetaan lähes varpaille asti ja noustaan vielä autosta ulos huutamaan solvauksia työntekijöille.

Räikein esimerkki oli bussikuski, joka piti pysäyttää kaivinkoneen kauhalla.

– Bussin kuljettaja oli vähällä ajaa pysäytysmerkkiä näyttäneen liikenteenohjaajan päälle, kun hän ei suostunut hiljentämään vauhtia saati pysähtymään. Meillä oli työmaalla samaan aikaan räjäytystyö käynnissä, ja tämä oli syynä miksi pysäyttelimme autoilijoita, kertoo Parviainen.

– Lopulta kaivinkone veti kauhan bussin eteen. Silloin oli pakko pysähtyä.

Syitä kuljettajien käyttäytymiseen projektipäällikkö ei lähde arvailemaan.

– Ehkä heillä on vain kiire.

Liikenneraivo näkyy ja tuntuu työmaalla joka päivä.

– Kun liikennettä ohjaa ihminen, jolla on pysäytyskyltti kädessä, hänellä on poliisin valtuudet. Kyllä näitä ohjeita pitäisi noudattaa, hämmästelee Parviainen.

Tieosuudella on 40 kilometrin nopeusrajoitus, mutta vain harva kuski noudattaa annettua nopeutta.

– Eivät edes ammattikuskit, jotka ajavat busseja ja rekkoja, huomauttaa Riitta Parviainen.

Keravantie on liikenteeltään hyvin vilkas. Tiellä kulkee yli 22 000 autoa vuorokaudessa, joista jopa kahdeksan prosenttia on raskasta liikennettä.

Kanniston ratasillan kohdalla tehdään vesijohdon siirtotöitä sunnuntaihin asti. Vesikatko kestää kaikkiaan 72 tuntia. Töitä tehdään kellon ympäri, myös yöaikaan.

–Siirtotyö on edennyt suunniteltua nopeammin, kiittelee Parviainen.

Asiasta kertoi ensimmäisenä sanomalehti Keski-Uusimaa.