Uusista skimmauslaitteista vitsaus – "Usein huomataan vasta kun rahaa alkaa hävitä tililtä"

Skimmauslaitteita eli korttien kopiointilaitteita löytyy tasaisin väliajoin korttiautomaateista. Yleensä automaatilla asioinut huomaa kortin kopioinnin vasta jälkikäteen. Poliisi

toimitus

Poliisi saa tasaisin väliajoin ilmoituksia luottokorttihuijauksista. Lohjalla ilmoitettiin alkuviikosta paristakin tapauksesta, jossa luottokorttia oli käytetty ulkomailla, vaikka luottokortin omistaja ei ollut edes maassa vieraillut. Luottokorttien omistajat ovat myös kertoneet, että eivät ole käyttäneet luottokorttiaan korttiautomaatissa.

Rikosylikonstaapeli Paavo Myöhänen Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta kertoo, että poliisissa törmätään aina silloin tällöin samankaltaisiin tapauksiin.

–On olemassa kortinlukijoita, jotka vain viedään kortin lähelle. On mietitty, onko mahdollista, että aivan sattumalta ohittaa läheltä ihmisiä ja saa luettua kortin. Se tuntuu vähän epätodennäköiseltä, mutta tietysti teoriassa se on mahdollista, Myöhänen miettii.

Kortilla ostetut summat ovat yleensä olleet pieniä, jolloin kortin omistaja ei välttämättä huomaa, että tililtä on mennyt rahaa.

–Usein näissä tapauksissa korttia on käytetty kaukana, Kaukoidässä tai valtameren takana Amerikassa. Kannattaa aina tarkkailla tiliotetta, mitä on veloitettu mistäkin. Ei kannata ihan summamutikassa maksella vain luottojakaan pois, Myöhänen muistuttaa.

Myöhänen sanoo, että rikolliset yrittävät hyödyntää esimerkiksi verkkokauppojen maksutapoja mahdollisimman tehokkaasti. Myös pankkiautomaattien skimmauslaitteet ovat yhä rikollisten suosiossa.

–Skimmauslaitteet myös kehittyvät koko ajan, ja niitä on yhä vaikeampi huomata. Usein kortin kopioimisen huomaa vasta jälkikäteen.

Myöhänen neuvoo tekemään heti ilmoituksen, jos huomaa, että luottokortilla tehdyt ostokset eivät ole omia ostoksia.

–Reklamoi heti, jos huomaat, että tililtä on mennyt rahaa ja kortti ei ole ollut käytössä. Kannattaa myös ilmoittaa heti pankkiin tai luotonantajalle ja poliisille.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut