Stubbin haastaja Lepomäki "köyhien asialla" – pankkiirimiehellä on miljoonatulot

Sakari Nupponen

Toissa vuonna 1,7 miljoonaa euroa ja vuosina 2004–2014 yhteensä 11,4 miljooaa euroa.

Tämän verran tienaa verotettavaa tuloa valtionvarainministeri Alexander Stubbin (kok.) haastajaksi ilmoittautuneen Elina Lepomäen (kok.) puoliso Jukka Lepomäki

Jukka Lepomäki on ansainnut tulonsa Nordean pankkiirina. Lisäksi hän toimii muun muassa kiinteistösijoittajana.

Haukilahdessa, lähellä rikkaiden Westendiä, asuvilla puolisoilla on Espoon käräjäoikeudessa vahvistettu avioehto.

Elina Lepomäki sanoo viikonvaihteenIltalehden haastattelussa, että ihmisten auttaminen oli perimmäinen syy, jonka vuoksi hän lähti mukaan politiikkaan.

–Lähdin politiikkaan siksi, että meillä olisi vähemmän köyhyyttä ja kurjuutta, eli että saisimme pienennettyä sitä ihmisten joukkoa, joilla ei ole mahdollisuuksia ja näköaloja päästä elämässään eteenpäin.

Elina Lepomäki ei kutsu itseään rikkaaksi.

– Olin onnekas, kun pääsin jo nuorena tekemään ulkomailla sellaisia töitä, joista maksettiin aika hyvin, hän kertoo Iltalehdessä.

Elina Lepomäkeä on pidetty äärioikeistolaisena muun muassa työmarkkinanäkemystensä vuoksi. Hän on vaatinut työehtosopimusten yleissitovuuden poistoa. Hänen mukaansa jokaisella tulisi olla oikeus sopia omista työehdoistaan.

Kansanedustaja Lepomäki toimii ajatuspaja Liberan hallituksen puheenjohtajana. Liberan perusti toukokuussa 2011 vuorineuvos Gustav von Hertzen Hallituksessa istuvat Lepomäen lisäksi Björn Wahlroos, Paul Lillrank, Henrikki Tikkanen, Matti Vuoria ja Tatu Ylönen

Libera sanoo edistävänsä yksilönvapautta, vapaata yrittäjyyttä, vapaita markkinoita ja vapaata yhteiskuntaa.

Koulutukseltaan Ellina Lepomäki on sekä diplomi-insinööri että kauppatieteiden maisteri. Hän on toiminut opiskeluaikoinaan kansanedustaja Martti Tiurin (kok.) avustajana.

Toimittajaperheessä kasvanut Elina Lepomäki vietti osan nuoruuttaan Saksassa, kun politiikantoimittaja Kari Valtonen toimi Suomen suurlähetystön pressisihteerinä Bonnissa.

1970-luvulta asti toimittajan töitä isä työskenteli aiemmin Sunnuntaisuomalaisessa ja kahteen eri otteeseen Ilta-Sanomissa. Valtosta kollegat pitivät joko kepulaisena tai lipposlaisena demarina.

Miten hän nyt arvioisi Lepomäen linjaa nyt?

– Sen jälkeen kun hän ilmoittautui tähän peliin (kokoomuksen puheenjohtajakisaan) on hänen sanomisiaan selvästi vääristelty. Hän ei ole niin äärioikeistolainen kuin väitetään. Hänessä on oma pehmeä puoli.

– Hän näki jo vuosia sitten sen, että kaikki menee ja päin persettä ja kirjoittikin sen jo 2010. Muut muut ovat tulleet nyt samoille linjoille, Valtonen sanoo ja viittaa tyttärensä koulutukseen ja työskentelyyn Royal Bank of Scotlandissa.

Entä mitkä ovat hänen mahdollisuutensa tulla valituksi kokoomuksen puheenjohtajaksi, onko niitä?

– Kyllä hänellä on hyvät mahdollisuudet.

– Voi olla, että kisaan hyppää vielä monta muuta: Petteri Orpo ja Jan Vapaavuori

– Omilla palstoillani en kepilläkään koske tähän kokoomuksen puheenjohtajapeliin, Valtonen lupaa.

Hän kolumnoi säännöllisesti Etelä-Suomen Median lehtiin, kuten Helsingin Uutisiin,Länsiväylään ja Vantaan Sanomiin.

Entä ne kepu- tai demariepäilyt?

– Aina sitä saa arvailla. Joskus on syytetty kokoomuslaiseksikin.

Lue myös: Hese-Salmela tukee Lepomäkeä

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.