Näillä kolmella alueella Helsingissä suositellaan nyt punkkirokotetta – Perheenäiti Iina: Päätöstä vauhditti lapsen saama borrelioosi

Taudit: THL listasi ensimmäistä kertaa suosituksiinsa kolme aluetta Helsingissä.

Laajasalossa asuva Iina Karhu otti koko perheelle keväällä punkkirokotteen. – Kun alue tuli suosituksiin, päätimme ottaa sen. Vieressä syksyllä tarhaan lähtevät Milo, 4, ja Elna, 2. Johanna Erjonsalo
Sanna Jompero

Sanna Jompero

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) antoi tänä keväänä ensimmäistä kertaa suosituksia Helsinkiin punkkirokotteen ottamisesta tietyillä alueilla. Helsingin suositusalueilla rokotetta suositellaan nimenomaan paljon ulkona liikkuville.

Hevossalmen uimarannan kupeessa ulkoilleet Pirjo Voutilainen ja Vesa Rossi eivät ole ottaneet punkkirokotetta, vaikka toissa kesänä Rossin jalasta löytyi punkki.

– En ota, eivätkä punkit pelota minua yhtään, Rossi toteaa.

Voutilainen hieman empii ajatusta rokotteen ottamisesta.

– Voisin ehkä ottaakin, mutta en ole kokenut sitä tarpeelliseksi tai en ole edes ehkä osannut pelätä.

Laajasalossa ulkoillut Mikko Wähäsilta harkitsee punkkirokotteen ottamista, koska perhe liikkuu paljon luonnossa. Vieressä tytär Mila, 1. Johanna Erjonsalo

Etelä-Laajasalo on yksi THL:n rokotussuositusalueista. Muita alueita Helsingissä ovat Jollas ja Kivinokka, joissa on toistuvasti ilmennyt puutiaisaivokuumetapauksia.

– Tarkastelemme joka vuosi, missä tapauksia on. Yleisesti ottaen riski Helsingissä on hyvin pieni. Alueilla, joilla suosituksia ei ole, rokotetta ei ole tarvetta ottaa, linjaa THL:n ylilääkäri Tuija Leino.

Helsinkiläiset innostuivat punkkibussista – Lääkäri: vilkkain punkkiaika vasta tulossa

THL suosittelee TBE-rokotuksia kaikille, jotka oleskelevat pidempiaikaisesti alueilla, joilla puutiaisaivotulehduksen ilmaantuvuus ylittää 15 tapausta 100 000 asukasta kohden. Helsingin rokotussuositusalueilla luku on 5/ 100 000.

– Jos liikkuu paljon esimerkiksi koiran kanssa ulkona, niin silloin se voi olla tarpeen. Koiranomistajat ovat jonkun verran yliedustettuina TBE-tapauksissa. Eniten tapauksia on heinä–elokuussa, kun ihmiset marjastavat ja muuta, Leino toteaa.

Vanhemmilla ihmisillä oireet ovat rajumpi, lapsilla vähäisempiä.

Laajasalossa asuva Iina Karhu otti rokotteen tänä vuonna ensimmäistä kertaa kaikille perheenjäsenilleen eli miehelle sekä 2- ja 4-vuotiaille lapsilleen.

– Lähinnä lasten takia. Nyt kun tämäkin alue tuli suosituksiin, niin päätimme ottaa. Ei tarvitse sitten stressata.

Rokotuspäätöstä vauhditti se, että Karhun poika sai viime kesänä punkista borrelioosin, vaikka rokote ei suojaakaan borrelioosilta.

Myös molemmilla paljon luonnossa liikkuvilla vanhemmilla on aikaisempina vuosina ollut punkkeja. Karhu on kuullut, että myös jotkut naapureista ovat puhuneet rokotuksen ottamisesta.

Vesa Rossi ja Pirjo Voutilainen eivät ole ottaneet punkkirokotetta. – En ole ehkä edes osannut pelätä niitä, Voutilainen kertoo. Johanna Erjonsalo

Viime vuonna THL kirjasi neljä todennettua puutiaisaivokuumetapausta Helsingissä. Vertailun vuoksi Espoossa todettiin kolme, Vantaalla ei yhtään ja Kotkassa kaksi tapausta. Puutiaisaivotulehdus on virustauti, eikä siihen ole tarjolla lääkehoitoa. Aivotulehduksen hoito vaatii sairaalahoitoa.

Erikoinen tilanne: tämä infektiotauti leviää Suomessa vauhdilla – mutta sairaiden määrä vähenee

Suomessa borrelian esiintyvyys puutiaisissa on noin 20‒25 prosenttia. Noin puolella tartunnan saaneista saa punkinpuremasta punoitusta iholle ja flunssan kaltaisia oireita. Hoitona on antibioottikuuri.

Punkit viihtyvät erityisesti suurten vesien rannoilla, koska ne tarvitsevat ilmankosteutta.

Noin 160 euroa maksavan kansalliseen rokoteohjelmaan kuuluvan punkkirokotteen saa Suomessa ilmaiseksi tietyillä alueilla. Tällaisia alueita ovat Ahvenanmaa, Kemin eteläinen kaupunginosa, Simo, Kotkan saaristo, Sammonlahti Lappeenrannassa, Preiskarin saari Raahen edustalla, Parainen, Lohjanjärven saaristoalue ja Kustavi.

Laajasalossa lapsensa Milan, 1, kanssa ulkoileva kalasatamalainen Mikko Wähäsilta on harkinnut rokotteen ottamista.

– Matkustelemme kesäisin paljon rannikolla. Siellä on punkkeja. Varsinkin kun Mila kasvaa, niin saatamme ottaa sen hänelle ja samalla vaimoni kanssa myös itsellemme.

Kiipeilyä harrastava Wähäsilta ei pelkää punkkeja, vaikka niitä on vaatteissa ollut useasti.

– Nykyisin niistä puhutaan niin paljon. Ehkä vähän liikaakin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  2. Pelastuslaitos pyrkii parantamaan valmiusaikoja ketterien paloautojen avulla – Konala saa Helsingin ensimmäisen kärkiyksikön
  3. Kaupunkitansseissa laitetaan jalalla koreasti – Puisto muuttuu tanssilattiaksi Malmilla
  4. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  5. Rantalentisporukka tutustui toisiinsa WhatsAppissa – Nyt kunnostetulle kentälle tulee innokkaita pelaajia ympäri Helsinkiä
  6. Kolumni: Intoa koulun alkuun - tunnetaidot tukevat hyvinvointia koulussa
  7. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  8. Helsingin kokonaispäästöt kasvoivat viime vuonna – päästöpomo kertoo syyn: "Paljon on vielä tekemättä"
  9. Pääkirjoitus: Kasvisjuomat ja muu näpertely on silmänlumetta ja ilmastoirtopisteiden keräilyä
  10. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  11. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  12. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  13. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  14. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille
  15. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Hampurilaisgrilli teki pieneltä tuntuneen muutoksen valikoimaansa – yrittäjä yllättyi: "Huomasin, että työmiehet eivät enää käyneet täällä"
  2. Tv-tähti myi Uunisaaren paratiisia 1,8 miljoonalla eurolla: Ostaja on Veikkausliigasta tuttu kiinteistöpohatta – "Kiva omistaa"
  3. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  4. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  5. Koronapandemian toinen aalto rantautuu Suomeen – Asiantuntija: "Nämä ovat nyt 2 ehdottomasti tärkeintä asiaa muistaa"
  6. Julkkisten uimarannalle perustama ulkokuntosali porskuttaa Helsingissä – "Jos joku ei halua maksaa, ohjaamme ilmaiselle paikalle"
  7. Terveyspomo: Koronan riehaantuminen uudestaan hyvin todennäköistä – näin Helsinki varautuu
  8. "Perämies on sitten jatkossa perähenkilö" – uudet sukupuolineutraalit nimikkeet saivat lukijoiden kielenkannat auki
  9. Vandaaleista jaetaan "selkäkuvia" Facebook-ryhmissä – Poliisi: Kuvan levittäjä voi syyllistyä rikokseen
  10. Yleisö ei palannut suuriin leffateattereihin ja syy on tässä – "Olisi surkeaa, jos jouduttaisiin sulkemaan"
  11. "Alueella saa haista muukin kuin raha" – saunojat pelkäävät, että helsinkiläisen luksusalueen asukkaat alkavat valittaa savusta
  12. Päätoimittaja Kannala: Maidon korvaaminen kasvisjuomilla on ilmastopoliitikkojen silmänlumetta
  13. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  14. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  15. "Nöyryytysnappi" kiusaa pyöräilijöitä Helsingissä – myös nämä 7 ongelmaa ärsyttävät liikenteessä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.