Talosta, jossa kuvattiin Komisario Palmu -elokuvia, paljastui remontissa salahuone – rakennuksessa oli myös yksityisperheen tennishalli

Historiaa: Laivanvarustaja rakennutti tennishallin nuorikolleen.

Tähtitorninkatu 12:een valmistui 1918 yksityinen tennishalli. Minna Fontell esittelee entisen näköistä, kokonaan uutta taloa nyt, kun siihen on valmistunut asuntoja. Jukka Hämäläinen
Jukka Hämäläinen

Jukka Hämäläinen

Tähtitorninkatu 12:ssa sijaitseva talo tihkuu historiaa. Sisäpihalle jäävä pieni siipirakennus on peräisin Helsingin merikoulusta, joka toimi vuosina 1825–1918.

Tähän taloon yhdistettiin laivanvarustaja Lars Karl Krogiuksen suuruudenhullu suunnitelma tennishallista, jonka hänen rakennutti kadun varteen lahjaksi nuorelle rouvalleen.

Tennishalli puolestaan muutettiin vuonna 1963 Yleisradion studioksi, jossa kuvattiin muun muassa Komisario Palmu -elokuvia ja myöhemmin pitkään Kotikatu-sarjaa.

Säästötoimien myötä Yle luopui vuokratiloistaan Tähtitorninmäellä. 2010-luvun alussa asuntorakennuttaja Auratum Asunnot Helsinki kiinnostui vanhasta tennishallista.

– Tila oli huonossa kunnossa, ja oli selvä, että sille piti tehdä jotakin, Auratum asuntojen asuntopalvelujohtaja Minna Fontell kertoo.

Tennishalli kävi läpi mittavan remontin, jossa se purettiin lähes kokonaan. Rakennusluvan otsikkokin kuului: Asuinkerrostalon rakentaminen entisen tennishallin paikalle.

– Julkisuudessa talon purkua surtiin, mutta kaupungin viranomaisetkin totesivat lupaa myöntäessään, että rakennuksen uudelleen rakentaminen oli tässä kohteessa paras tapa säästää se, Fontell kertoo.

Entinen tennishalli näyttää nyt siltä kuin sen alun perin piti ollakin.

– Kaupunki ei ensin halunnut myöntää lupaa katon lyhtyikkunoille, mutta kun arkkitehtimme Sebastian Cedercreutz löysi kuvan, jossa ne aikoinaan olivat, lupa heltisi.

Eikä tennishallia aivan täysin purettu. Talon keskellä kulkee vanha komea kalkkikivilattiainen käytävä, joka oli ainut talon sisällä lukuisissa muutostöissä säilynyt alkuperäinen yksityiskohta.

Ainut, mitä vanhasta tennishallirakennuksesta jäi jäljelle, on tämä alkuperäinen kalkkikivilattiainen käytävä Tähtitorninkadulta sisäpihalle. Seinällä rakennuttajan, laivanvarustaja Lars Karl Krogiuksen kuva. Jukka Hämäläinen

Tähtitornin Flygeliksi nimettyyn kadunvarsisiipeen valmistui elokuussa 2019 kaikkiaan yhdeksän uutta asuntoa kaksioista isoihin asuntoihin.

Myymättä on vielä kaksi sisäpihan puoleista keskikokoista asuntoa. Toinen niistä on kaksikerroksinen asunto, jossa on linnamaiset piirteet portaikkoa ja jopa salahuonetta myöten.

– Salahuone löytyi remontissa. Se on aika matala pieni tila, mutta päätimme siitä huolimatta tehdä siitä vaatehuoneen. 160-senttinen ihminen pystyy siellä kävelemään, Fontell todistaa.

Päämakuuhuoneen nurkassa on ovi, josta pääsee remontissa paljastuneeseen salahuoneeseen. Se on nyt matala vaatehuone. Jukka Hämäläinen

Alakerran huone sopii Fontellin mukaan vaikka "miesluolaksi". Siellä on aaltoileva holvikatto ja lähes metrin paksuiseen seinään puhkaistu pikkuikkuna.

"Miesluolan" ikkunanurkkauksessa on vanhan ajan tunnelmaa. Ikkunat ovat lähes metrin paksuisessa seinässä. Jukka Hämäläinen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut