URA Niina Metsälä työskenteli kosmetologina Karibialla loistoristeilijällä. Hän lähtisi keikalle uudelleenja kehottaa muitakin rohkeasti kokeilemaan.
Kosmetologi Niina Metsälä, 23, nauttii työstään Lohjan Ykkösapteekissa.
Takana on huikea kokemus ulkomailta, jonka myötä nykyinen työ on saanut uusia ulottuvuuksia.
Vuosi sitten hän aloitteli yhdeksän kuukauden pestiään Karibian-risteilijä Carnivalella.
Tätä edelsi koulutusjakso Lontoossa.
–Risteilyt ovat neljän ja viiden tähden risteilyjä. Mitään ei jätetty sattumaan varaan.
Käytännössä tämä tarkoitti, että kaikkien kosmetologien osaaminen arvioitiin ja heidän työskentelytapansa yhdenmukaistettiin. Kullekin määrättiin oma erikoistumisalueensa.
–Minulle osoitettiin luxus-kasvohoidot. Kun oli hiljaisempaa, tein myös tavallisia kasvohoitoja ja hierontoja. Hierominen oli välillä kyllä hiukan haastavaa, kun laiva keinui, Metsälä kertoo.
Ulkoiset kriteerit olivat tiukat.
Ilman huulipunaa ei saanut työpaikalle tulla."
–Työasu oli tarkoin määritelty sukkia myöden, hiusten piti olla aina donitsilla kiinni. Sitä parempi, jos hiuksiin oli tehty kampaus. Kokonaisuutta täydensi myös punainen huulipuna. Ilman sitä ei saanut työpaikalle tulla, Metsälä kertoo.
Vuosi oli työntäyteinen ja opettavainen.
–Työntekijöitä laivalla oli yli 70:stä maasta. Meidän toivottiin olevan mahdollisimman paljon yhdessä myös työajan ulkopuolella, yhteisten illanviettojen ja kokoontumisten myötä. Yhteisöllisyyden tarkoitus oli lisätä työssä viihtymistä.
Vapaa-aikaa ei juuri ollut, sillä kosmetologien työpäivä alkoi kello 7.30 ja päättyi 21.30. Joka päivä, paitsi sunnuntaisin, jolloin kullakin oli seitsemän tunnin vapaa.
Palkkaus perustui provisioihin.
–Meidän piti tavallaan markkinoida palveluja omana itsenämme koko ajan.
Kokemus oli opettavainen.
–Suomeen palatessa osasi olla iloinen monesta pienestäkin asiasta.
Kyllä, Metsälä lähtisi vastaavalle reissulle kenties uudelleenkin, mikäli tilaisuus tulisi.
–Sain vapaata vakituisesta työstäni ja kaikki kannustivat kovasti tarttumaan tilaisuuteen. Yhtä mukavaa oli palata ja kuulla, että odotettu on.