Poliisimurhista riimitellyt Steen1 kyllästyi – "Vaikka tekisit 100 räppilevyä, tämä paska ei muutu ikinä"

Steen1 vuonna 2016 Toni Tervo

Toni Tervo

Voiko kukaan olla ikuisesti kapinallinen?

Steen1 on ollut vuosien varrella yksi Suomen shokeeraavimmista rap-artisteista. Miehen lyriikoissa on puhuttu Ville Itälän puukottamisesta ja poliisien tappamisesta. Toisaalta hän on ollut ääni monelle suomalaiselle syrjäytyneelle ja kertonut itähelsinkiläisestä elämästä, joskus raadollisenkin, realistisesti.

Steen1:stä ei kuitenkaan enää ole. Tilalle on tullut Kale, mies joka katsoo elämää positiivisempien lasien läpi.

Molempien artistien takaa löytyy kuitenkin sama henkilö, Seppo Lampela Hän kertoo viime vuosien kasvattaneen häntä ihmisenä ja osoittaneen, että Steen1:sen aika on ohi.

–Koin että musta tuli tietyllä tapaa Steenin vanki. Jo pidemmän aikaa se nimi on ollut enemmän taakka kuin etu. Kaikki mun tekemiset katsottiin niiden lasien läpi, Lampela pohtii.

Mies ei kadu vanhoja sanoituksiaan tai kannanottojaan, mutta myöntää että Steenissä oli "hölmöä ja hyvää".

–Steen perustui lähtökohtaisesti asioiden vastustamiseen. Mä olen kuitenkin saanut ihan tarpeeksi huutaa pahaa oloa mikkiin. Nyt haen positiivisempaa ja pohdiskelevampaa fiilistä. En halua olla kuin Frederik, joka vetää 60-vuotiaana keikoilla Titanicia.

Ottaen huomioon Suomen poliittisen tilanteen, jossa oikeistohallitus harrastaa leikkauspolitiikkaa, eikö kommunistisen puolueen ehdokaslistoillakin olleen Lampelan tee mieli antaa vielä yhtä täyslaidallista?

–Jos mä jotain olen oppinut, niin vaikka tekisit 100 räppilevyä, tämä paska ei muutu ikinä. Nuorempana sitä jotenkin naiivisti ajatteli, että voin herätellä jengiä. Nyt mä haluan, että mun kuuntelija voi ahdistavan päivän jälkeen tulla mun musasta hyvälle tuulelle.

–Ennen mun biisit vaan teki vihaisen ihmisen vihaisemmaksi.

Pian 40-vuotias räppäri kuvailee rauhoittuneensa itse viime vuosina ja sen heijastuvan tämän tekemisiin.

–Kun mä olin skidi, ei ollut keski-ikäisiä räppäreitä. Olen sillä tavalla vähän uudessa paikassa. Normaaliin kasvamiseen kai kuuluu se, että painopisteet muuttuu. Pitää miettiä, haluaako sitä ikuisesti olla se kapinallinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  2. Laivamatkustaja voi pian ostaa parkkipaikan etukäteen Helsingin satamasta
  3. Maskikauppa käy kuumana – Apteekit ja kaupat vakuuttavat maskien riittävän
  4. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  5. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  6. USU: Kolme pankkia tarjoaa yhä maksuttomia lainanlyhennysvapaita
  7. Helsingin ydinkeskustaan ilmestyi erikoinen viherilmiö – syynä 80-vuotispäivät
  8. T24: Lue, mitä kaikkea Tallinnassa tapahtuu tänä syksynä
  9. Tänään rapsahti rahaa monen tilille verottajalta – mitä jos et saanutkaan, vaikka piti?
  10. T24: Tallinna isännöi Tall Ships Race -purjelaivatapahtumaa kesällä 2021 – Myös Turku on yksi tapahtuman isännistä
  11. Tuusulan asuntomessut: Tuusula päihitti Ylöjärven: vuonna 2000 tehty kävijäennätys on edelleen voimassa
  12. Tiede: Solubiologi Kirsi Rilla tutkii mikroskooppisen pieniä kalvorakkuloita, joista voi olla apua esimerkiksi syövän diagnosoinnissa – "Muistan edelleen, kuinka alle kouluikäisenä pääsin tutkimaan tukkimiehentäitä"
  13. Tuoreen metroaseman halkeillut lattia uusittiin – liikenne avataan matkustajille torstaina
  14. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  15. Keski-ikäinen mies vangittiin useista seksirikoksista epäiltynä – uhreina alle 16-vuotiaita poikia

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Saitko koronan salakavalan oireen? Älä viivyttele testiin menoa – ylilääkäri: "Altistuksia ehtii tulla enemmän"
  2. Kasvomaskit tulossa joukkoliikenteeseen: "Pakko vai suositus?" –  HSL aikoo reagoida nopeasti
  3. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  4. Linnanmäellä joukkoaltistuminen koronalle – tähän aikaan seurue vieraili
  5. Yksi nainen yllätti Kaljakellunnassa – ulkomaalainen tapahtumasta: "There are so many of those... how funny!"
  6. Helsinki ei ryhdy jakamaan ilmaisia kasvomaskeja – Myös HSL sysää vastuun matkustajille: "Lähtökohtaisesti se on matkustajan vastuulla"
  7. Katastrofaaliselle hanhiongelmalle vaaditaan loppua – kaupunki:  "Alamme valmistella ratkaisua"
  8. T24: Tallinnassa avautuu viikonloppuna täysin uudenlainen konseptihotelli – Citybox-hotelli ei tarjoa asiakaspalvelua vaan edullista majoitusta
  9. Sofi Kallio, 26, siirsi koronan vuoksi unelmahäitään ja menetti täydellisen juhlapaikan – sormuksiin jäi väärä päivämäärä
  10. T24: Tallinnan sataman uudistunut D-terminaali avasi ovensa – Kahden vuoden remontti on vihdoin ohi
  11. Poliisi varautuu isosti nuorten juhlintaan Helsingissä – yksi paikka "oirehtii" erityisen paljon  
  12. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  13. Helsinkiläinen Tiitu, 35, sai punkin puremasta pahan taudin: "Heräsin niin kovaan pääkipuun että oksensin – naama roikkui"
  14. Kauppakeskusravintola yritti tarjota asiakkaille luksuslounasta – tätä ruokaa suomalaiset oikeasti halusivat
  15. Vakavien väkivaltarikosten määrä kasvoi rajusti Helsingissä – "Väkivallan käyttöön varaudutaan ja esimerkiksi teräasetta saatetaan kantaa mukana"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.