Haluatko mukaan Tom of Finland -leffaan? Tarjolla on myös nakurooleja

Taiteella voi muuttaa maailmaa ja murtaa ennakkoluuloja. Sen tulee osoittamaan helmikuussa 2017 ensi-iltansa saava Tom of Finland -elokuva. Elokuva on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Maailmallakin mainetta niittäneestä suomalaisesta kuvataiteilijasta Touko Laaksosestakertovaanelokuvaan etsitään nyt avustajia. Osa rooleista on elokuvaa tuottavan Helsinki-filmin ilmoituksen mukaan "haastavia".

Avustajiksi kaivataan suomalaisia 19–35-vuotiaita mieshenkilöitä, jotka ovat ihonsävyltään melko vaaleita. Kaikilla avustajilla ei tarvitse olla lihaksikas vartalo.

Elokuva sijoittuu menneeseen aikaan, joten miehillä ei saa olla tatuointeja tai näkyviä lävistyksiä. Hiusten tulee olla väriltään neutraaleja tai luonnollisia.

Hakuilmoituksessa tulee kertoa, jos on valmis uimaan avannossa tai esiintymään kameran edessä alastomana.

Avustajat saavat palkkion. Sen suuruus määräytyy roolisuorituksen ja sen haasteellisuuden mukaan.

Kuvaukset ovat keskiviikkona 10. helmikuuta Forssan alueella. Osa kohtauksista kuvataan toukokuun loppupuolella.

Hakemukseen:

Nimi.

Ikä.

Asuinpaikkakunta.

Pituus ja paino.

Selkeä kasvokuva sekä kokovartalokuva alushousut päällä.

Lisätiedot ja hakemukset: avustajat@helsinkifilmi.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut