Gardenian irtaimistoa myydään vielä viikko

Ovensa jo sulkeneen Viikin Gardenian poistomyyntipäivät jatkuvat vielä tällä viikolla.

Seuraava myyntipäivä on torstaina 17. joulukuuta kello 16–19. Kolmas ja viimeinen poistopäivä on niin perjantaina kello 9–12.

Jäljellä on vielä runsaasti tavaraa.

Myynnissä on muun muassa huonekaluja, astioita, puutarhatarvikkeita, värivaloja, toimistotarvikkeita ja kottikärryjä.

Vajaa 15 vuotta auki olleen Gardenian irtaimisto myydään poistomyyntipäivien aikana.

–Loppuja tavaroita on tarkoitus tarjota Kierrätyskeskukselle ja Uusix-verstaalle, mutta en usko, että kovin paljon tavaraa jää. En ole vielä ollut näihin tahoihin yhteydessä, toteaa toimitusjohtaja Sari Oikarinen

Gardeniassa on toiminut muun muassa luontokoulu ja kahvila. Myös puutarhan kokoustilat ovat olleet ahkerassa käytössä.

Suurin osa 600-neliöisen puutarhan kasveista myydään Ähtärin eläinpuistoon, jonne valmistuu vuonna 2017 trooppinen puutarha.

Gardeniassa on noin 300 viherkasvilajia, joista vanhimmat ovat olleet puutarhassa sen perustamisesta lähtien. Kasveja on tuotu Viikkiin muun muassa Aasiasta. Puutarha avattiin vuonna 2001.

Helsingin kaupunki päätti tänä vuonna sulkea puutarhan, koska sen ylläpitäminen tuli liian kalliiksi. Rakennus vaatisi lähivuosina miljoonien remontin ja sille etsitään parhaillaan uutta omistajaa.

Kaupunki omistaa Gardeniasta 90 prosenttia ja loput kymmenen prosenttia Helsingin yliopisto.

Gardenian osoite on Koetilantie 1.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut